MYSTINEN S:SU julkaisee kolmannen singlensä

Kuvaaja: Veeti Ossi

Warnerin tuoreimpiin sainauksiin lukeutuva s:su julkaisi tänään kolmannen singlensä elos mut en hengis. Kappaleen on tuottanut s:sun luottotuottaja Heviteemu, joka kuultiin myös artistin edellisellä kappaleella 1+1 feattaajana.

- elos mut en hengis kertoo siitä, kun tunnet olevasi yksinäinen, vaikket kuitenkaan ole ikinä täysin yksin. Sinua ympäröivät aina omat ajatuksesi. Kappale on synkkä ja sopii hyvin tähän vuodenaikaan. Sen voisi rinnastaa monelle suomalaiselle tuttuun kaamosmasennukseen. elos mut en hengis -sinkun voisi tiivistää yhteen lauseeseen: olet itsesi pahin vihollinen. Kappaleen tarkoitus on kuitenkin muistuttaa jokaista päänsä sisällä kamppailevaa, ettei ole yksin ajatustensa kanssa, s:su kommentoi biisiä.

Kasvojaan pikkuhiljaa yleisölle paljastava s:su on arvoituksellinen, mielenkiintoinen tuore Warnerin sainaus. Artisti yhdistelee monipuolisesti ja luontevasti eri musiikin tyylilajeja ja on työstänyt eri genrejä hiphopista EDM:ään ja r’n’b:stä träppiin. S:su kuuntelee korealaista musiikkia ja ihailee edesmennyttä rap-artisti Lil Peepiä, jota hän pitää innoittajanaan.

Kuuntele elos mut en hengis tästä!

Seuraa s:sua:
Instagram
Spotify
warnermusic.fi/ssu