Fata Morgana kansi

Uteliain mielin avasin paketista Moonika Ilménin uuden levyn, jonka kannesta minua tervehti salaperäinen punertava kangastuksenomainen kitara. Kangastus - sitähän fata morgana tarkoittaa. Kangastusta ei tämä levy kuitenkaan ole! Vai onko sittenkin, tuskin on montaa kertaa samalle levylle saatu näin kattavaa settiä tunnettujen musiikin tekijöiden ja soittajien esityksiä - kaikki esitettynä valitun kitaravetoisen tyylin ehdoilla Moonikan laulamana. Tällä levyllä se tyyli toimii! Tuo salaperäinen punertava kitara on eri biiseissä useissa hyvissä käsissä enkä malta olla mainitsematta esimerkiksi In the Mood -orkesterin Ilari Haavistoa. Levyllä vierailevat myös muiden muassa Varjokuvasta tutut soittajat, joiden käsittelyssä M. A. Nummisen ja Irwinin biisit suorastaan lähtevät lentoon! Jos levy lentää ulos soittimesta kesken biisin, tässäpä siihen syy! Omaksi suosikiksi kuitenkin vähän yllättäenkin nousee levyn hitaampi osasto, kuten Rakkauden syksy, jossa Moonikan ääni upeasti pukee kaunista melodiaa, unohtamatta Toivo Kärjen ja Reino Helismaan salanimillään kirjoittamaa teosta Yön tähtien alla, joka on tämä levyn päätösbiisi. Kaiken kaikkiaan Fata Morgana on sielukas kokoelma tyylillä esitettyä musiikkia, josta kaikki tekijät ja esittäjät voivat olla ylpeitä!

DJ Toivo!

Kuuntele levy Spotifyssa