Yö - Viimeiseen Auringonlaskuun

Tällä sinkulla kuullaan vielä kerran rauhallisesti, kaiken kansan tuntemaa Olli Lindholmia ja hänen tutun turvallisella sävelkuviolla että soundimaailmallansa olevaa kappaletta. Tästä ei tanssikappale sitten parane enempää ja on todella mieleen jäävä kappale edellisten hittien jatkumoon, esim. Rakkaus On Lumivalkoinen, Joutsenlaulu, Särkyvää. Tämä rautainen kokonaisuus on erinomainen lisä Suomen musiikkitaivaan tarjontaan, mitä ei kannata olla hyödyntämättä ollenkaan. Tämä vain on hyvä, parempi, paras, kaikki yhdessä kokonaisuudessa jälleen kerran. Tämä vain nyt ei jätä ketään kylmäksi ja onhan tässä sitä jotakin todella maagista, mikä vain toimii jälleen kerran Ollin kappaleista toiseen. Tanssilattiallakin tämä vain tulee toimimaan ja toimii seuraavat monet vuosikymmenet eteenpäin. Tanssiva että kuunteleva kansa tämän soidessa fiilistelee tai tunteillen fiilistelee ja nessuille tulee kylä kysyntää, on tämä niin tunteisiin menevä kappale kyllä jälleen kerran. Hyvin on tuotettu ja toteutettu että myöskin sovitettu kokonaisuus tässä tarjolla kaikelle tanssivalle/soittavalle kansalle paikassa kuin paikassa. Löytyy kyllä ammattiDJn levypakista, allekirjoittaneelta ainakin. Tämä vain on sitä tuttua ja taattua Yötä että Olli Lindholmia, mikä toimii paikasta toiseen 100 %sti. Tästä kappaleesta ilmestyy myös vinyyli versio, mikä tulee olemaan kysyttyä tavaraa vinyyliharrastajien keskuudessa ja loppunee kauppojen hyllyltä alta aikayksikön.

- DJ Harold - Freelancer -