Back to Top

SuomiViihde-lehti - kotimaisen viihteen puolesta!

SUOMIVIIHDE-lehti on suomalaisen viihdekulttuurin erikois- ja aikakauslehti verkossa, ja joka on toiminut jo vuodesta 2007 alkaen. Lehden sisällöllistä antia värittävät mm. kotimaisen iskelmä-, pop-, rock-, rap- ja klassisen musiikin artistihaastattelut sekä erilaiset erikoisartikkelit tanssin, teatteri- ja tv-viihteen että elokuvien maailmasta.

SuomiViihde-lehti on koko Suomen kansalle profiloitu viihteellinen julkaisu, jossa pääkohderyhmänä on aktiivinen suomalainen aikuisväestö nuorista eläkeläisiin. Lehti tavoittaa laajalti myös alalla toimivia eri tahoja. Lehteen pyritään kokoamaan monipuolinen ja mielenkiintoinen kokonaisuus, joka kiinnostaa kaikenlaisia ihmisiä.

Julkaisun ja verkkosivuston palvelujen päätarkoitus on innostaa ihmisiä lähtemään kotimaisen viihteen pariin. Antaa ajankohtaista tietoa kulttuurin tarjonnasta ja mahdollisuuksista sekä sen eri osapuolista. Aktivoida lisäksi osaltaan kotimaan matkailua ja yritystoimintaa, sillä monipuolinen viihteen ja vapaa-ajan vietteiden tarjonta voivat olla hyviä yllykeitä matkaan lähtemiselle.

Julkaisu on potentiaalinen markkinointikanava kaikenlaisille yrityksille, myös viihdekulttuurin ulkopuolella. Lehdessä mainostamalla saa huomattavaa näkyvyyttä tuotteilleen ja toiminnalleen.

ViihdeUutiset -tiedotejulkaisupalvelu

ViihdeUutisiin voi kuka tahansa lähettää sähköpostitse lehden aihealueeseen liittyviä asiallisia tekstimuotoisia tiedotteita ja puffijuttuja kuvien kera. Toimitusosoite on; viihdeuutiset (at) suomiviihde.fi. Päivitämme tiedotteita 1-2 kertaa viikossa. Toiminto on kaikille ilmainen.

Viihdepaikat

Viihdepaikkatiedoissa on mahdollisuus tuoda paikan perustietoja ilmaiseksi esille. Ilmainen info-osuus voi sisältää lyhyen paikan tekstimuotoisen esittelyn sekä olennaisemmat toiminnan perusinfon ja yhteystiedot sekä myös kuvia 1-3 kpl. Lähetät vain aineiston meille sähköpostilla. Jos yrityksesi toiminta ulottuu useampaan ryhmään, voidaan tiedot laittaa profiloidusti kaikkiin kohtiin.

Videogalleria

Julkaisemme videohaastatteluja tässä videogalleriassa. Otamme myös yhteistyökumppaneilta aineistoja julkaistavaksi.

The Zedät Levyarvostelut

Kotimaisen musiikin levyarvostelut musagenrestä toiseeen! Levyarvostelu on itsenäisesti toimivan The Zedät -levyarvostelut -ryhmän organisoima palvelu. Tekijät ovat pitkän linjan musiikin ammattilaisia.

Harri Koskenselkä - DJ Harold
Jussi Kokki - DJ JBC
Mikael Jokela - DJ Toivo!
Antti Kälkäinen - DJ Andy K
Teemu Tiainen - DJ Teme
Henri Ulan - DJ Henkka

Yhteinen sähköpostiosoite

thezedat@suomiviihde.fi

Levyjen fyysinen toimitus (1 kpl / levy)

The Zedät/Harri Koskenselkä, Lakarintie 580, 34800 Virrat

Sähköinen materiaali: pakkaamatonta materiaalia ladattavissa olevana. Ei sähköpostin liitteenä. Oheen voi laittaa ladattavaksi MP3-tiedoston (vähintään 320 kbps) mukaan.

Tarvitsemme myös levyn painokelpoisen kansikuvan!

Suomiviihde Facebook-sivusto

Lehden Facebook-sivusto

Suomiviihde-lehti

ISSN-L 2243-4828
ISSN 2243-4828 (painettu)
ISSN 2243-4836 (verkkojulkaisu)

Suomiviihde NettiExtra

ISSN-L 2243-4844
ISSN 2243-4844

Aikakauslehtien Liiton jäsen.