Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 31.05.2019

Jussi Syren And The Groundbreakers – kevään esiintymiset!

Jussi Syren And The Groundbreakers on pitkän linjan bluegrass-yhtye, joka on niittänyt kansainvälistäkin mainetta. Aktiivisen kotimaan keikkailun lisäksi yhtye on tehnyt kiertueita kuudessa Euroopan maassa ja yhdeksässä Yhdysvaltain osavaltiossa. Moni muistaa bändin Itse Valtiaat -animaatiosarjan tunnusmusiikista ja vuonna 2005 tehdystä ”Heartagrass”-levystä, jolla yhtye versioi HIM:n materiaalia bluegrass-tyyliin.

Mandolinisti-laulaja Syrenin lisäksi Groundbreakersiin kuuluu kitaristi J.P. Putkonen, banjisti Tauri Oksala ja basisti Tero Mäenpää. Bändin vuonna 2015 julkaistu, kymmenes levy ”Bluegrass Singer” sai Highlight-arvion arvostetussa amerikkalaisessa Bluegrass Unlimited -lehdessä.

Maaliskuussa julkaistavalla ”Bluegrass Headquarters” -albumilla bändi tekee paluun legendaariselle Bluelight-yhtiölle. Levyn materiaali on valtaosin Syrenin käsialaa ja kahdella kappaleella vierailee amerikkalainen Grammy-ehdokkuudenkin saanut huippuviulisti Michael Cleveland.

Esiintymiset:

9.3. Salo Irish Festival

12.3. Kulttuuriravintola Kivi, Tampere

13.3. Malmitalo, Helsinki

14.3. Kuopion Klubi

15.3. Joensuun Pakkahuone

16.3. Scala, Uusikaarlepyy

17.3. Validi Karkia,Pori

2 4. Cafe Ernomane, Sastamala

3.4. Cruselli-Sali, Uusikaupunki

4.4. Virasto, Lahti

3.5. O´Malleys, Vaasa

10.5. Lielahden kirkko, Tampere

WWW: https://syren.fi/
FB: https://www.facebook.com/jussi.syren/
Insta: https://www.instagram.com/jussisyrenthegroundbreakers/
Youtube: https://www.youtube.com/user/bluegrassisnotdead1


Yhteistyössä mm.