Page 15 - SuomiViihde 1/2023
P. 15

la, Eini pohtii.                                                          Eini tuntee olonsa itsevarmaksi ja hyvinvoivak-
                                                                              si

      Hetki aikaa itselle ennen                                                 Nykyisin uransa huippuvuosia elävä artisti on

      kevään ponnistusta                                                      vahva nainen ja tietää täsmälleen, mitä haluaa.

                                                                                – Elän henkisesti rikasta elämää ja minulla on
      Eini on alkanut sisäistää tulevaa albumiaan ja  tasapainoinen olo. Minun on hyvä olla paitsi it-

      suunnannut  katseensa  tiukasti  tulevaan  ke- seni myös läheisteni ja yleisöni kanssa.  Saan

      vääseen. Ennen kiireistä keikkailua ja monen- valtavasti energiaa siitä, että voin edelleen an-

      laisia esiintymisiä hän on viettänyt tammikuun  taa yleisölle iloa ja valoa olemalla ihan oma it-
      Espanjan auringossa nauttien ja hengähtäen.  seni, Eini toteaa.

        – Odotan tulevalta keväältä ja koko vuodelta  Terveys, rakkaus ja ihan tavallinen arki arki-








                    ”    Tämä on juuri sellaista keikkaelämää, jota olen aina


                toivonut. Yleisöstä saa valtavasti voimaa tehdä tätä työtä.


                      Sytyn lavalla, kun näen yleisön vapautuneisuuden ja


                                                                   riemun. ”









                                                                              askareineen ja liikuntahetkineen ovat Einille

      tosi paljon! Tiedän, että uuden albumin myötä  tärkeitä selviytymiskeinoja. Suosikkilaulaja on

      olen paljon esillä, mikä verottaa voimia, mutta  oppinut elämään ihan tavallista elämää. Perhe,
      tuo myös valtavasti iloa ja uutta innostusta mu- ystävät ja kiireettömyys kantavat perusarjes-

      kanaan, Eini iloitsee.                                                  sa. Hän toivoo pysyvänsä terveenä ja voivansa

        – Olen kuitenkin ollut kaukaa viisas ja ottanut  tehdä musiikkia vielä pitkään.

      pienen hetken itselleni ja hyvinvoinnilleni ennen  Jos hyvän elämän tukipilarit pitäisi kiteyttää
      kiireisintä työrupeamaa.                                                muutamaan tärkeimpään asiaan, Einille ne oli-

        Kun kotona Suomessa on kylmää ja pimeää ja  sivat kiireettömyys ja huolettomuus – aivan tie-

      joulu on taakse jäänyttä elämää, Einistä on iha- tynlainen arjen tasapaino.

      na suunnata rauhoittumaan etelän lämpöön.                                 – Tulen rauhattomaksi, jos minulla on kiire tai
        – Espanjassa pystyn rentoutumaan, vaikka  paineita. Tykkään siitä, että elämäni on tasais-

      osin teenkin samalla etätöitä.                                          ta.  •


                                                                                                                 www.suomiviihde.fi          15
   10   11   12   13   14   15   16   17   18   19   20