Page 2 - SuomiViihde 1/2023
P. 2

Vuosi on alkanut hyvissä merkeissä                                                     KUVA: MALLIKUVA - KUVAUSPALVELUT


         Kuluva vuosi tuntuu tuoneen ihmisille uudenlaista aktiviteettia.  Lehden sivuston kävijä-

         määrät ovat nousseet huikeasti viime vuosien siksakkauksesta. Myös monet viihdealan toimijat

         ovat huomanneet omassa toiminnassaan selkeää piristystä. Viime syksy oli loppuvuotta kohden

         vielä toisenlainen. Mahdollisesti asiaan vaikutti se, että ehkä pelättiin tautitilanteen taas pahe-
         nevan  talvea kohden ja sähkönhintojen hurja nousu oli varmasti toinen tekijä. Nyt kun tilanne

         on muuttunut parempaan päin molemmissa tapauksissa, on myös kiinnostus viihdettä kohden

         lisääntynyt ja siitä halutaan hakea tietoa sekä lähteä sen pariin.
                          Viihdekulttuurin tarjonnalla on iso merkitys ihmisille. Tarvitsemme sitä arjen asi-

                             oiden keskelle irtautuaksemme eri velvollisuuksistamme. Itselle hyvä musiikki ja

                              tanssi ovat aina olleet tärkeitä rentoutumiskeinoja. Erityisesti musiikki on mukana

                              jokapäiväisessä elämässä ja josta on hyvä ammentaa virtaa!

                              Kevään lehdestä tuli huikea 62-sivuinen lukupaketti. Verkkolehden tekemi-
                                       nen on ollut itselleni hyvin antoisaa. Se on helpottanut oleellisesti työ-

                                        määrää kuin sitten siitä johtuvaa stressiäkin.  Ei tarvitse enää ajella ym-

                                         päri Suomea lisälehtiä viemässä ja huolehtia jakelupaikoista. Aikatau-
                                          lut ovat myös joustavampia sekä kustannustaso on paljon pienempi.

                                           Kun mietin sähköisen lehden toiminnan muotoa, oli tarjolla useampi eri

                                           mahdollisuus. Painolehti oli hyvin suosittu luettava ja sitä on kyselty vie-

                                            läkin. Halusin siksi säilyttää verkkolehdessä lehtimäisen muodon, mutta

                                           ottaa siihen mukaan parhaat palat myös sähköisistä toiminnoista. Uusi
                                         verkkolehti on helppo lukea laitteella kuin laitteella. Se on profiloitu eri-

                                         tyisesti kännykällä luettavaksi ja se on myös kätevä tulostaa niin halutes-

                                           saan A4-kokoiselle paperille sivuittain.  Lehti on interaktiivinen lukijoille,
                                            sillä mainoksista ja jutuista saa lisätietoja vaikka heti niin halutessaan.

                                             Jokainen mainos sisältää nimittäin linkkejä ja myös jutuissa on linkkejä

                                               haastateltavien sivuille. Jotkut vielä vierastavat hieman verkkolehtiä,

                                                 mutta tulevaisuus tulee lisäämään niiden määrää entisestään.



                                                   Toivon lukijoilta ja myös yhteistyökumppaneilta palautetta niin

                                                   verkkolehdestä kuin sivuston toiminnoista. Yhdessä voimme kehit-

                                               tää niitä entistä paremmiksi. Pohjatyö on nyt tehty ja viimeisimpänä
                                            toimintona on tullut tämä Viihdepaikat -osion karttasovellus, josta voi

                                         katsoa, että mitä viihdetoimintaa mistäkin päin Suomea löytyy.

                                      Ihania lukuhetkiä teille kaikille. Kesää kohden taas mennään!




                                 Jaana ”Jansku” Vuorenpää,  päätoimittaja, lehden omistaja ja pienyrittäjä











                                                        Julkaisija ja Kustantaja                       Ilmestymisajankohdat 2023:

     TYKKÄÄ FACEBOOK                                    JAAMEDIA                                       Kevät 1/2023 - vko 08 - 24.2.2023
                                                                                                       Kesä 2/2023 - vko 21 - 26.5.2023
                                                        Isotalonkatu 10 A, 39500 Ikaalinen
     -SIVUISTAMME ja lue                                                                               Syystalvi 3/2023 - vko 41 - 13.10.2023
     SuomiViihde-lehden                                 Lehden toimitus ja Ilmoitusmyynti              Lehden 2/2023 työstettävän materiaalin
                                                        Päätoimittaja/jutut:
     ja viihdekulttuurin                                Jaana Vuorenpää, GSM 050 569 1969              varsinainen aineistopäivä on maanantai

     ajankohtaisia asioita                              suomiviihde@suomiviihde.fi                     15.5.2023.  Valmiit  ilmoitukset  tulee
                                                                                                       lähettää viimeistään 22.5.2023
     osoitteessa:                                       Toimittajat:                                   mennessä.
                                                        Minna Salakari ja Marika Kaunisto sekä
     @Suomiviihde                                       Juha Lahti                                     Aineisto: aineisto@suomiviihde.fi

                                                        etunimi.sukunimi@suomiviihde.f
                                                                                                       ISSN 2243-4836 (verkkolehti)
                                                        Kannen pääkuva Hedberg kuvapankki                 Aikakausmedia ry:n jäsen
                                                        Kuvassa  Sami Hedberg

         2     SuomiViihde-verkkolehti 1/2023
   1   2   3   4   5   6   7