Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 29.10.2021

Aaron Salovaara julkaisee esikoissinglensä

Jaakko Salovaaran 15-vuotias poika Aaron Salovaara julkaisi tänään Top it Off -esikoissinglensä, jolla feattaajana kuullaan räppäri Brandon Baueria. Kuuntele uunituore biisi täältä  

Suomen menestyneimpiin tuottajiin lukeutuvan Jaakko Salovaaran (JS16) 15-vuotias poika on lähtenyt isänsä jalanjäljille. Musikaalisessa perheessä kasvanut Aaron Salovaara julkaisi tänään Top it Off -esikoissinglensä, jolla feattaa helsinkiläinen hip-hop -artisti Brandon Bauer. Vuoden verran aktiivisesti omaa musiikkia tehnyt Aaron jännittää nyt esikoissinglensä vastaanottoa.

OIen kasvanut keskellä musajuttuja ja pienempänä soitin rumpuja ja pianoa. Sitten aloin tekemään biittejä faijan kanssa, ja innostuin. Nyt olen vuoden verran tehnyt omaa musaa, ja on supersiistiä päästä julkaisemaan eka oma sinkku!”, Aaron kommentoi.

Nuoresta iästään huolimatta Aaron Salovaara on ehtinyt toimia tuottajana jo muillekin. Viime vuonna Seksikkään-Suklaan ja Dosdelan yhteissinkku Mitä sä flexaat oli Aaron ja Jaakko Salovaaran yhdessä tuottama. Lähitulevaisuudessa Aaron aikoo julkaista lisää musiikkia sekä aloittaa opinnot lukiossa. Musiikin lisäksi lahjakkaan nuoren miehen vapaa-aika kuluu mm. skeitatessa, kavereiden kanssa hengaillessa sekä jalkapalloa pelatessa.

Top it Off -biisin julkaisee 16 Inch Records.

Jaa


Yhteistyössä mm.