Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 29.10.2021

American Pien leipuri Don McLean (USA) Suomeen lokakuussa 2022

Don McLean esiintyy lokakuussa 2022 Turussa ja Helsingissä.
Don McLeanin hitti American Pie ilmestyi marraskuussa 1971. Biisin 50-vuotisen historian kunniaksi aktiivinen veteraani konsertoi ympäri Eurooppaa vuonna 2022. Turun Logomossa laulaja-lauluntekijä lumoaa torstaina 20. lokakuuta ja Helsingin Kulttuuritalo täyttyy amerikkalaisesta musiikkiperinteestä perjantaina 21. lokakuuta 2022.
Vuonna 1945 New Yorkin osavaltiossa syntyneen Don McLeanin ura alkoi 1960-luvulla. Hän esiintyi ympäri Yhdysvaltoja ja vaikutti kasvavassa folk-virtauksessa. Yksi McLeanin tärkeimmistä keikkakumppaneista uran alkuaikoina oli Pete Seeger, joka oli folk-liikkeen poliittisesti aktiivisin toimija ja vahva työväenliikkeen ja sodanvastaisuuden puolestapuhuja.
Don McLeanin ensimmäinen albumi Tapestry ilmestyi vuonna 1969. Kaksi vuotta myöhemmin koitti artistin hetki puhutella koko Yhdysvaltain kansaa: American Pie -biisi ja samanniminen albumi pohtii Amerikkaa ennen ja nyt. Vuonna 1971 toisen maailmansodan jälkeinen ikäluokka kipuili globaalisti ja Don McLeanin kiteytti ne tunnot Yhdysvalloissa.
Sen seurauksena Don McLeanin keikkapaikat vaihtuivat pienistä klubeista suuriin konserttisaleihin. Hän julkaisi useita pitkäsoittoja ja esiintyi ympäri maailmaa; mm. vuonna 1975 Lontoon Hyde Parkissa 85 000 ihmiselle. 1980-luvun alussa Don McLean saavutti Britannian myyntilistan ykköstilan versiollaan Roy Orbisonin kappaleesta Crying.
Vaikka Don McLeanin suosiossa on ollut nousuja ja laskuja, hänen arvonsa folk-rockille on kiistaton. Tunnetuin esimerkki tästä on Madonnan vuoden 2000 versio American Piesta.
– Hänen tulkintansa on herkkä ja mystinen. Olen saanut Jumalalta paljon lahjoja, mutta Madonnan American Pie on ensimmäinen lahjani jumalattarelta, McLean kommentoi biisiä aikoinaan.
Madonnan lisäksi Don McLeanin materiaalia ovat levyttäneet mm. Garth Brooks, Drake, Josh Groban, George Michael ja Weird Al Yanjkovic. Songwriters Hall of Famen jäsenen muita tunnettuja kappaleita American Pien ohella ovat Vincent, And I Love You So, Castles in the Air, Love in My Heart ja irlantilainen folk-klassikko Mountains of Mourne.
Don McLeanin pian 60 vuotta jatkuneella uralla on myös välillistä vaikutusta musiikkikulttuuriin. Laulaja-lauluntekijä Lori Lieberman sai aikoinaan inspiraation McLeanin keikkaversiosta kappaleesta Empty Chairs. Syntyi biisi Killing Me Softly with His Song, jonka nosti hitiksi ensin Roberta Flack, sitten The Fugees.
Turussa ja Helsingissä ollaan lokakuussa 2022 musiikin vuosikymmeniä virranneen jatkumon äärellä. Ennakkoliput molemmille keikoille tulevat myyntiin perjantaina 24. syyskuuta 2021 Lippupisteen myyntikanaviin.
Don McLean (USA)
to 20.10.2022
Turku, Logomo
pe 21.10.2022
Helsinki, Kulttuuritalo
Liput molemmille keikoille alk. 63,50 e
Ennakkomyynti alkaa pe 24.9.2021 klo 10 (lippu.fi)

Jaa


Yhteistyössä mm.