Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 14.05.2021

Ares yhdistää voimat LEWIZKI:n kanssa uudella singlellä Eihä?

Debyyttialbumiaan valmistelevan räppärin kappale kertoo kasvamisesta ihmisenä

Rähinä Recordsin Ares julkaisee uuden singlen Eihä? (feat. LEWIZKI), joka on nuoren räppärin kolmas lohkaisu tulevalta debyyttialbumilta. Yhdessä yössä syntyneen kappaleen on tuottanut fountain productions -tuottajakollektiiviin kuuluva ja kovassa nosteessa oleva Lameboy.

Kappaleen tekstissä käsitellään tilanteita, kun elämässä mennään eteenpäin ja siihen liittyvä muutos hämmentää muita: ”Kun ihmiset sanoo sulle, että sä oot muuttunut, pidän sitä itsestäänselvyytenä. Totta kai mä olen muuttunut, sitä kasvaminen ihmisenä on.”, artisti kertoo.

Niin ikään uuden aallon suomiräppiä esittävä LEWIZKI päätyi feattaamaan biisille luonnollisesti ystävyyden ja yhteisten projektien myötä: ”Hengailtiin muuten vaan Areksen kanssa ja mietittiin, että kutsutaan Lameboy mukaan ja tehdään musaa. Meillä oli pitkä keskustelu biisin teemasta ennen tuottajan paikalle saapumista ja tuotantovaiheessa Ares totesi, että tämähän puhuttelee.”, LEWIZKI muistelee.

Ares julkaisee tänä vuonna debyyttialbuminsa Skala, jolle on odotettavissa vierailijoiksi jo pidempään kuvioissa olleita artisteja sekä uuden sukupolven edustajia.

Kuuntele Eihä? (feat. LEWIZKI) tästä.

Seuraa Aresta: Instagram / Facebook

Jaa


Yhteistyössä mm.