Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 12.02.2021

Elastinen ja Jenni Vartiainen murskasivat radioennätyksen

Elastisen jättihitti Epäröimättä hetkeekään (feat. Jenni Vartiainen) on tehnyt Suomalaisen musiikin historiaa pysymällä radioiden soitetuimpana kappaleena jo 15 viikkoa.

Elastisen tammikuussa 2020 julkaistu single Epäröimättä hetkeekään (feat. Jenni Vartiainen) on pitänyt paikkaa Suomen radioiden soitetuimpien kappaleiden listan ensimmäisellä sijalla nyt yhtäjaksoisesti 15 viikkoa. Viimeisintä ennätystä on pitänyt hallussaan Lauri Tähkä kappaleellaan Palavaa Vettä, joka rikkoi ennätyksen vuonna 2019 kappaleen oltua Suomen radioiden soittolistojen ykkössijalla yhtäjaksoisesti 14 viikkoa.

”Kappaleita tehdessään sitä voi itse ajatella että nyt tulee mahtava biisi, mutta vasta yleisö tekee kappaleesta hitin”, sanoo Elastinen ja jatkaa: ”Kappaleen vastaanotto on ollut mykistävää. Heti keväällä keikkojen peruunnuttua biisi nousi radiolistan ykköseksi, ja on hienoa ajatella että kappale on mahdollisesti tuonut lohtua Suomalaisille nyt Korona-aikana.”

Elastisen ja Jenni Vartiaisen lisäksi kappaleen tekijätiimiin kuuluvat Kaisa Korhonen, Jukka Immonen ja Antti Riihimäki.

Seuraa: Instagram / Facebook / Twitter

Jaa


Yhteistyössä mm.