Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 23.07.2021

Esikoisalbumillaan paljon radiosoittoa kerännyt Nomi julkaisee uutta musiikkia

Kuuntele ja lataa biisi täältä: https://s.disco.ac/btfihyhcnwbw
Nomi on kokenut nuoren elämänsä aikana että häntä on painettu alaspäin. Korona-aikana hän lopetti yhteistyön edellisen levy-yhtiön kanssa ja solmi uuden levytyssopimuksen KHY Suomen Musiikin kanssa, missä ihmiset ja tekeminen tuntuu hyvältä. Nämä asiat ovat johtaneet tunteeseen, että hänellä on elämänsä paras biisi käsillä.
”Pienestä kii” on Rafael Elivuon (mm. ABREU, Isac Elliot) ja Kaisa Korhosen (mm. Kaija Koo, Elastinen & Jenni Vartiainen) kirjoittama biisi joka kertoo onnen tunteesta ja elämän tähtihetkistä.
”Oon löytänyt koronan aikana rohkeutta olla oma räiskyvä itseni ja se näkyy myös musiikissa. Tämä askel tehdään nyt ja odotan jännityksellä mitä tulevaisuus tuo tullessaan!” kertoo Nomi.
Nomi julkaisi debyyttialbuminsa ”Pieni minä” marraskuussa 2019. Albumilta julkaistut singlet ”Ota mut takas” ja ”Hengitän sua” soivat radiossa ahkerasti. ”Ota mut takas” oli Suomen radiolistan top100:ssa 10 viikkoa putkeen, mikä on uudelle artistille poikkeuksellisen kova suoritus.

Jaa


Yhteistyössä mm.