Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 29.10.2021

Festarikeikat aloittavalta Joel Herttualta uusi single!

Häpeilemättömällä asenteella rockin perinteestä ja dramaattisesta teatraalisuudesta ammentava Joel Herttua aloittaa kesän festariputken huomenna Salo Soi -kaupunkifestivaaleilta. Kuuntele vahvasti visuaalisuuteen panostavan bändin tänään julkaistu Sä saat sen soimaan -biisi täältä.

Katso myös vahvasti visuaalisuuteen panostavan bändin 11-osainen lyhytelokuva Herttuan ilmestyminen täältä. Joel Mäkisen ohjaaman sarjan rock-saarnaajaa näyttelee Olavi Uusivirta.

Pimeys-yhtyeen laulaja-kosketinsoittajana tutuksi tulleen Joel Mäkisen ja mm. Anssi Kelan kitaristina toimineen Tuomas Wäinölän uusi yhtye Joel Herttua on tuonut uuden tuulahduksen kotimaiselle bändikartalle jo julkaisemillaan Rakkauden kaupunki ja Syntinen -singleillä. Yhtyeen häpeilemättömän riemukas asenne, tarttuva biisit ja somessa julkaistut videot aikalaiskommentteineen ovat herättäneet ansaittua huomiota.

Sä saat sen soimaan on ylistyslaulu musiikille. Musiikki, tuo onnekkaiden sattumien myötä satunnaisista värähtelyistä noussut universumin sivutuote, saattaakin maagisuudessaan olla juuri se kaikista yhteisin inhimillinen nimittäjä, kommentoi Tuomas Wäinölä uutta biisiä.

Huhtikuussa Hyvinkääsalissa esikoiskeikkansa heittänyt bändi on valmiina kesän festareille. Yhtyeen voi bongata alla olevilta festivaaleilta heinä-elokuun aikana.

JOEL HERTTUA KESÄN 2021 FESTARIKEIKAT
La 31.7. Meripäivät, Kotka
To 5.8. Järvenpää Soi
La 21.8. Kuuska Soi
La 28.8. Ikaalisten Venetsialaiset

Joel Mäkisen, Tuomas Wäinölän, Heinimari Herkkolan, Paul Eliaksen ja Anssi Nykäsen muodostaman Joel Herttuan musiikilliset vaikutteet poikkeavat totutusta. Vahvasti visuaalisen yhtyeen musiikki on yhdistelmä perinteistä rokkia, musikaaleja ja ruotsalaista pop-musiikkia. Esikuvina musiikin tekemisessä ovat olleet mm. Queen, Elton John, Abba ja The Ark.

Herttuan ilmestyminen lyhytelokuva:
Eletään kulkutaudin jälkeistä aikaa. Oikeamielinen hallitus johtaa ihmiskuntaa tyrannimaisella otteellaan. Tanssiminen ja laulaminen on kielletty. Julkinen läheisyys on kielletty. Koskettaminen ja tunteminen on kielletty. Ja ennen kaikkea, rock ’n’ roll on kielletty. Katso Joel Mäkisen ohjaama 11-osainen jatkosarja täältä.

Biisit:
Kuuntele uusi Sä saat sen soimaan – biisi täältä
Katso Rakkauden kaupunki -video täältä
Katso mm. Seela Sellan ja Niko Saarisen tähdittämä Syntinen -musiikkivideo täältä
Katso tunnettujen suomalaisten mietteitä yhtyeestä täältä.

 

Instagram www.joelherttua.com

Jaa


Yhteistyössä mm.