Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 29.10.2021

FIGARO JA ABREU KÄSITTELEVÄT TÄNÄÄN JULKAISTULLA KYYNELEET-SINGLELLÄ SURUA JA SEN LÄSNÄOLOON TOTTUMISTA

Etenee Recordsin kiinnostava laulaja-lauluntekijä Figaro julkaisi tänään uuden singlen Kyyneleet, jolla feattaa Suomen suosituimpiin pop-tähtiin lukeutuva, yli kymmenen vuotta uraa tehnyt ja lukuisia Spotify- ja radiohittejä julkaissut, valovoimainen ABREU. Herkkä ja koskettava Kyyneleet-kappale käsittelee surua ja sen tuotannosta vastaa Figaron kanssa aiemminkin yhteistyötä tehnyt Heviteemu.

Halusin kirjottaa biisin surusta ja sen käsittelemisestä. Jos menettää jotain, niin se tunne tulee olemaan aina läsnä, mut siihen voi tottua. Kyyneleet muuttuu sateeksi. Usein surullisena meinaa unohtua kaikki kaunis ympärillä, olkoon tää biisi muistutus siitä. Mulle tuli heti fiilis, että tähän tarvitaan Annan herkkä tulkinta mukaan”, Figaro kertoo kappaleesta.

Figaro on musiikillinen monilahjakkuus, jonka herkkä tuotanto yhdistelee elementtejä eri genreistä. Figaro kirjoittaa mielenmaisemistaan tarinoita, joihin kuulija voi upota sisään. Kappaleet käsittelevät nuoren aikuisen ahdistuksia, ihmissuhteita ja ympäröivää maailmaa.

Figaro julkaisi debyytti-EP:nsä Kaikki tai ei mitään joulukuussa 2020. EP esitteli kuulijoille Figaron erilaisia puolia biisinkirjoittajana ja kappaleilla olivat feattaamassa Pyhimys, Melo ja Etta. Vuonna 2021 artisti aikoo julkaista debyyttialbuminsa, jolta on jo julkaistu Vesalan kanssa tehty duetto Kaks toisillemme hellää ja koukuttava kitaravetoinen single Ruudun takaa.

Figaro:
Instagram
Spotify
warnermusic.fi/figaro

Jaa


Yhteistyössä mm.