Fanituote-shop
Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 15.09.2017

FINNHITS FESTIVAALI TULEVANA VIIKONLOPPUNA

• Himos Park 11.-12.8.2017
• Finnhits Show -esiintyjinä Markku AroKatri HelenaFrediLea Laven ja monet muut legendat
• Omilla keikoillaan festivaaleilla nähdään mm. Matti & TeppoPaula KoivuniemiJuha TapioKaija KooJari Sillanpää ja Lauri Tähkä

Suomen ensimmäinen Finnhits Festivaali kokoaa Himokselle ensi viikonloppuna koko kansan rakastamat, jo legendoiksi muodostuneet artistit, sekä uudempien suomihittien esittäjät. Elokuun hämärtyviin iltoihin Keski-Suomen kauniisiin järvimaisemiin saapuu esiintymään artisteja, joista osaa nähdään harvoin festivaalilavoilla.

Finnhits Show’ssa Leri Leskinen Orchestran säestyksellä esiintyvät Lea LavenMatti EskoJuhamattiMarkku Aro,Taiska ja Fredi, joista kukin esittää muutaman kappaleen.
Lauantaina orkesterin vieraaksi myös Kai Hyttinen. Festareilla pääseekin varmasti kuulemaan mm. Kolmatta linjaa takaisinHyvännäköinenTumma nainenPuhelin langat laulaaPieni ja lämpöinen ja Käymään vaan kappaleet, sekä monia muita kyseisten artistien unohtumattomia, muistoja herättäviä hittejä.

“Ihan mahtavaa olla mukana Finnhits festivaaleilla! Mikä esiintyjäkaarti, huippukattaus yleisölle! Joitakin mukana olevista kollegoista en ole tavannut vuosikymmeniin, uudemmat hittimiehet ovat kyllä tuttuja viime vuosien festareilta. Kesäfestivaalit tarjoavat yleisölleen iloista ja reipasta viihdettä, silloin ei pohdita syntyjä syviä, vaan annetaan musiikin ilosanoman virrata! Nähdään Himoksella!”, toivottaa Katri Helena, joka nousee elokuussa lavalle niin Finnhits Show’ssa kuin omalla keikallaan.

Finnhits Festivaalin keikat toteutuvat alueen telttalavalla, jossa on katettua tilaa ja ravintolapalvelut. Lisäksi ravintolapalveluita on tarjolla telttalavan edustalla sijaitsevassa Terassiravintola Riemussa, jossa on festivaalioloissa Suomen suurin sisä-WC-kompleksi käsittäen 100 sisävessaa. VIP-palvelut löytyvät Ravintola Liiteristä.

“Ikivihreät iskelmät elävät uutta kukoistuskauttaan, ja nyt tätä on tarjolla koko viikonlopun ajan ainutlaatuisessa tapahtumapaikassa Himos Parkissa. Himos tarjoaa paitsi edellytykset upeiden keikkojen järjestämiselle, myös aikuiselle yleisölle mieluisat ravintolapalvelut, sisävessat, runsaasti katettua tilaa ja majoituspalvelut kävelyetäisyydellä”, sanoo tuottaja Sari Salonen.


Yhteistyössä mm.