Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 27.09.2019

GHOST HARTWALL ARENALLE MARRASKUUSSA

Metallimaailman kirkkaimpaan kärkeen kuuluva Ghost saapuu marraskuussa Helsinkiin osana ”Ultimate Tour Named Death” -kiertuettaan. Kantolan tapahtumapuistossa heinäkuussa 55 500 konserttivierasta lämmitellyt yhtye nousee Hartwall Arenan lavalle torstaina 28. marraskuuta. Illan avaavat amerikkalaisbändi All Them Witches sekä ruotsalainen Tribulation. Lipunmyynti keikalle käynnistyy perjantaina 9. elokuuta Ticketmasterissa.

Ruotsalainen hard rock -yhtye Ghost on kiertänyt viime vuodet loppuunmyytyjä konserttihalleja Pohjois-Amerikassa sekä Euroopassa. Useita kertoja Suomessa esiintynyt yhtye on kasvattanut suosiotaan jokaisen vierailun myötä: klubi- ja konserttisalikeikkojen lisäksi Ghost on nähty muun muassa vuosina 2012 ja 2014 Sonisphere Festivalilla, vuonna 2016 Tuska-festivaalin pääesiintyjänä ja nyt heinäkuussa Hämeenlinnassa Kantolan tapahtumapuistossa Metallican WorldWired-stadionkiertueen lämmittelijänä.

”Ghostin visuaalinen ilme on hioutunut vuosien varrella yhä komeammaksi, ja Kantolassa tämä puoli oli viimeisen päälle kunnossa. Orkesterin 12-biisinen setti oli täysin omaa nyrjähtänyttä itseään kirkkomaisia teemojaan ja Dance Macabren sekä From the Pinnacle to the Pitin kaltaisia hittejä myöten. Onneksi Metallica taustajoukkoineen oli ymmärtänyt, että tätä bändiä ei kannata lähteä himmailemaan.”
– Inferno

Ghostin neljäs studioalbumi Prequelle (2018) on haalinut listasijoituksia monella saralla: kriitikoiden ja fanien ylistämä albumi saavutti top-10-listasijoituksen 15 maassa, sai Yhdysvalloissa Grammy-ehdokkuudet kategorioissa ”Best Rock Album” ja ”Best Rock Song” sekä Ruotsissa Grammis-ehdokkuuden kategoriassa ”Best Hard Rock/Metal Record of the Year”. Prequelle on nimetty vuoden 2018 parhaaksi albumiksi muun muassa Kerrang!-, Revolver- sekä Metal Hammer -musiikkimedioissa. Lisäksi se palkittiin toukokuussa 2019 Kerrang! Awardsien yleisöäänestyksessä vuoden parhaana albumina.

Albumin raita Faith on järjestyksessään kolmas singlejulkaisu, joka on kivunnut sekä Kerrang!- että Planet Rock -radiokanavien A-listalle.

Vuodesta 2008 asti esiintyneen Ghostin vetovoima muodostuu paitsi okkultismiin viittaavista lyriikoista ja aavemaisista melodioista, mutta myös tunnusmerkiksi muodostuneesta teatraalisesta lavaesiintymisestä.

Lämppärinä keikalla nähtävä amerikkalainen bluesrock-psykedeliaa soittava All Them Witches vieraili Suomessa viimeksi keväällä 2019. Bändin läpimurto tapahtui vuonna 2015 ”Dying Surfer Meets His Maker” -albumin myötä. Viimeistään silloin yhtye lunasti paikkansa psykerockin kirkkaimmassa kastissa. Viidennen studioalbuminsa ”ATW” yhtye julkaisi syksyllä 2018.

Illan polkaisee käyntiin kovassa nosteessa oleva ruotsalainen goottirockia ja death metalia ennakkoluulottomasti yhdistelevä Tribulation.

KEIKKA:
Ghost (SE) – Ultimate Tour Named Death
+ Special Guest: All Then Witches (US)
+ Support: Tribulation (SE)
To 28.11.2019, Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18

LIPUT:
Myyntiin pe 9.8.2019 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 49 / 59 / 69 / 79 / 89 € Ticketmasterista

Jaa


Yhteistyössä mm.