Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 07.02.2020

Helsinki juhlii nuorten vaikuttamista RuutiGaalassa – Vaikuttamistoiminta kiinnostaa nuoria aiempaa enemmän

Kulunut vuosi on ollut helsinkiläisnuorten vaikuttamistoiminnan kannalta menestyksekäs. Nuorten tekemiä aloitteita käsiteltiin kaupunginvaltuustossa tänä vuonna yli puolet enemmän kuin vuonna 2018. Alkuvuodesta 2019 startattiin kokeilu, jossa nuorisoneuvoston edustajat saivat läsnäolo- ja puheoikeuden Helsingin toimialalautakunnissa. Kokeilu onnistui erinomaisesti ja kesäkuussa 2019 kaupunginhallitus päätti vakinaistaa nuorten lautakuntaedustuksen. Parhaillaan tutkitaan mahdollisuutta myöntää nuorille läsnäolo- ja puheoikeus kaupunginvaltuuston kokouksissa. Nuoret olivat aktiivisia myös kuluvana syksynä ensimmäistä kertaa järjestetyssä OmaStadi-äänestyksessä. 49 000:sta annetusta äänestä n. 9000 annettiin perusopetuksen ja toisen asteen wilma-tunnusten kautta.

Vaikuttamistoiminta kiinnostaa nuoria aikaisempaa enemmän. Helsingin nuorisoneuvostoon on parhaillaan ehdolla 72 nuorta, mikä on ennätysmäärä. Nuorten vaaliteemoissa korostuvat mm. ilmastonmuutoksen torjuminen ja ympäristöasiat, turvallinen ja suvaitseva elin- ja kouluympäristö sekä nuorten äänen tuominen mukaan päätöksentekoon. Vaalit jatkuvat 29.11. asti ja tulokset julkaistaan RuutiGaalassa 3.12. Nuorisoneuvostoon valitaan 30 nuorta ja 1.1.2020 aloittava Nuorisoneuvosto on laatuaan ensimmäinen, jonka kausi on kaksivuotinen.

Osallistuvan budjetoinnin kautta jaetaan 150 000 € nuorten valitsemiin kohteisiin

RuutiBudjetti on osallistuvan budjetoinnin malli, jossa 13–17-vuotiaiden nuorten vapaa-ajan toiminnasta, palveluista ja budjetin kohdentamisesta päätetään yhdessä nuorten kanssa. Nuoret ovat kehittäneet vuoden aikana yli kolmekymmentä erilaista projektia, joihin jaetaan 150 000 euroa Helsingin kaupungin nuorisopalvelujen ensi vuoden budjetista.

Nuoret ovat ehdottaneet mm. harrastusmahdollisuuksien lisäämistä, nuorten työllistymiseen liittyviä toimenpiteitä sekä erilaisia nuorten itsemääräämisoikeuteen liittyviä kampanjoita. Myös ympäristöaiheisia ehdotuksia on paljon. Osa RuutiBudjetissa syntyneistä nuorten ideoista voidaan toteuttaa suoraan Helsingin nuorisotyöyksiköiden omista budjeteista, osa toteutetaan yhteisellä 150 000 euron rahasummalla. Lopullinen päätös summan jakautumisesta eri ideoiden kesken tehdään alueellisissa nuorten neuvottelukunnissa. Rahanjaon tulos julkaistaan RuutiGaalassa 3.12.

Gaalassa päästään nauttimaan nuorten artistien esityksistä. Lavalla nähdään nuori räppäri Malmin Nova, parhaillaan debyytti-EP:tä työstävä kolmen nuoren naisen räp-bändi Huulet, sekä kovassa nousussa oleva räppäri SKII16, jolta ilmestyy juuri uusi singlen Lujaa. Illan juontavat Laura Ylinen ja Muttaqi Khan. Tilaisuudessa puhuvat mm. apulaispormestarit Nasima Razmyar (kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala) ja Pia Pakarinen (kasvatuksen ja koulutuksen toimiala) sekä nuorisoasiainjohtaja Mikko Vatka. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

RuutiGaala ti 3.12.2019 klo 18–21,
Tiivistämö, Sörnäisten rantatie 22

Jaa


Yhteistyössä mm.