Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 23.07.2021

Iivari & Jääsalo uusine sinkkuineen Frank Freedom Show’n vieraana

– Iivari & Jääsalo esittää Ajattelen siis olen -biisin Frank Freedom Showssa ja ovat Frank Freedomin eli Teppo Vapauden haastattelussa: https://youtu.be/YcfCHVhoa9Q

Suomalaisen melodisen pop-rockin perinteitä kunnioittava Iivari & Jääsalo pistää romanttisen vaihteen päälle tänään julkaistulla uudella singlellään Ajattelen siis olen. Vuoden indie -yhtyeeksikin ehdolla olevan Luukas Ojan kitaristin Iivari Nenosen ja muun muassa Prettyssä vaikuttavan Henri Jääsalon perustaman Iivari & Jääsalon vähäeleinen kitaravetoinen musiikki nousee tunnelmansa ja tulkintansa ansiosta ruuhkattomille kiertoradoille – niihin sfääreihin, joissa esimerkiksi klassinen Tehosekoitin ajoittain liikkui.

”Ajattelen siis olen kertoo siitä, miten rakkaus voittaa synkän ajan jälkeen suhteessa. Kertoja hyväksyy tilanteen ja liikkuu eteenpäin toivottoman tuntuisesta vaiheesta ja antaa suhteelle mahdollisuuden näyttää voimansa” yhtyeen laulaja Hene kertoo.

Uuden singlen videolla yhtye on musiikkivieraana Frank Freedom Showssa Frank Freedomin eli Teppo Vapauden haastateltavana ja esittää showssa uuden singlensä. Tämä Frank Freedom Show on nähtävissä yhtyeen YouTube-kanavalla.

”Ollaan Henen kanssa isoja Dick Cavett -show’n faneja ja alettiin leikkimään idealla, että toteutetaan tähän biisiin semmonen vanhan liiton talk show -atmosfääri. Teppo Vapaus oli luonnollinen valinta juontajan rooliin ja hän hyppäsikin ilomielin mukaan toteuttamaan tätä visioita. Love Is Punkin Jansku vastasi toteutuksesta ja saatiin hienosti paketti kuvattua Tavastian alakerrassa Semifinalin tiloissa.” Iivari kertoo.

Lämmintä, pehmeää ja mieleenpainuvaa kitaravetoista indietä soittavan Iivari & Jääsalon uraan on mahtunut perustamisvuonna julkaistu Silikoni Vallila –EP sekä yksittäisiä sinkkulohkaisuja, jotka ovat tavoittaneet kuulijoita niin YleX:n radiosoitossa kuin Spotifyn virallisilla soittolistoillakin.

Iivari & Jääsalo esittää Ajattelen siis olen -biisin Frank Freedom Showssa ja ovat Frank Freedomin eli Teppo Vapauden haastattelussa: https://youtu.be/YcfCHVhoa9Q

Ajattelen siis olen Spotifyssa.

https://www.facebook.com/Iivari-Jääsalo-107639303990177
https://www.instagram.com/iivariandjaasalo/

Jaa


Yhteistyössä mm.