Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 31.05.2019

Intiaanikesä on suuren kysymyksen äärellä

SÄ OOT MUN RAKKAIN, MITÄJOS?

Tulokasbändi Intiaanikesä julkaisee tänään uuden singlen mitäjos. Kappaleen teema on samastuttava; siinä pohditaan taakse jäänyttä ihmissuhdetta ja sitä, jos kaikki olisikin mennyt toisin.

Ihmiset törmäävät toisiinsa ja eroavat. Jokainen meistä kantaa sisällään oman aikajanansa lisäksi myös läheistensä aikajanaa. Tulee valvottua välillä öitä miettien, että mitä olisi voinut tapahtua, mikäli en olisi päästänyt irti tietyistä ihmisistä. Jos olisin jaksanut yrittää. Kysymyksiin ei voi kuitenkaan saada koskaan täyttä varmuutta. Sä oot mun rakkain mitäjos kuvaa noita valvottuja öitä menetys sydämellä, kuvailee bändin solisti Johannes K. 

Mitäjos esittelee Intiaanikesän ydintä, jossa kaihoisat ja runolliset sanoitukset sulautuvat mukaansatempaaviin pop-melodioihin. Monista muista pop-yhtyeistä poiketen Intiaanikesä haluaa tarjota kuulijoilleen voimaantumisen sijasta lohtua ja inhimillisyyttä. 

Me ollaan just se bändi, joka kuuntelee silloin kun kaikki ei menekään niin kuin siinä feedissä tai lifecoachin esitelmässä. Silloin, kun kaikki on aivan sekaisin siellä pään sisällä. 

Parhaillaan Intiaanikesä keskittyy uuden musiikin tekemiseen sekä debyyttialbuminsa valmisteluun. Bändi tunnetaan parhaiten singlestään Neiti Kesäheinä. Kun kaikkien musiikintoistopalveluiden kuuntelumäärät lasketaan yhteen, kappale on ylittänyt kultarajan.

Jaa


Yhteistyössä mm.