Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 14.05.2021

Iskelmäviikko siirtyy vuodelle 2022 vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi.

Iskelmäviikko 2021 siirtyy koronavirustilanteen takia vuodelle 2022. Iskelmäviikko järjestetään seuraavan kerran 13.-17.7.2022

Suurin toiveemme kuluneen vuoden aikana on ollut, että pääsisimme järjestämään taas Iskelmäviikon. Yleisön, esiintyjien ja meidän kaikkien kaipuu Iskelmäviikolle on ollut valtavaa, ja teimme kaikkemme, että olisimme voineet järjestää iskelmän juhlaa Kiuruvedellä myös tänä kesänä. Tähän ei nykyisessä epävarmassa tilanteessa ole kuitenkaan mahdollisuutta, jonka vuoksi tapahtuman siirto paremmalle kesälle tapahtuu. Terveys ja turvallisuus on kuitenkin meille tärkeintä.

Keskitymme jo nyt täysillä vuoteen 2022, jonka suunnittelu on jo aloitettu.

Iskelmäviikolle ensi kesäksi lipun ostaneet voivat säilyttää lippunsa ja karavaanipaikkavarauksensa sellaisenaan ja käyttää sen vuoden 2022 festivaalilla. Myös vuodelta 2020 säästetyt liput ja karavaanipaikat käyvät sellaisenaan vuoden 2022 Iskelmäviikolla.

Kiitos vielä kaikille teille, jotka olitte tulossa Iskelmäviikolle. Nähdään reilun vuoden päästä Kiuruvedellä, jolloin nautitaan iskelmän huumasta kolmen vuoden edestä! Pysytään terveinä! ❤️

Timo Marjoniemi

Tapahtumakoordinaattori

Kiuruveden Iskelmäviikko

Jaa


Yhteistyössä mm.