Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 29.10.2021

J. KARJALAINEN JA URSUS FACTORY ESIINTYMÄÄN KESÄRAUHAAN VIIME HETKEN ESIINTYJÄMUUTOKSISTA JOHTUEN!

Turun linnan puistossa 6.–8.8.2021 järjestettävä Kesärauha-festivaali ilmoittaa valitettavia uutisia kahden ulkomaisen artistin peruessa keikkansa. Englantilainen Supergrass peruu Kesärauhan esiintymisensä kiristyneisiin matkustusrajoituksisiin johtuvista syistä. Norjalainen punk rock-yhtye Honningbarna on perunut kaikki kesän keikkansa. Kummatkin yhtyeet olisivat esiintyneet sunnuntaina 8.8., joten Kesärauha tarjoaa 31.7. asti mahdollisuuden palauttaa sunnuntaille ostetun yhden päivän pääsylipun.

“Kun odotettuun festivaaliin on enää kolme viikkoa, Supergrassin ja Honningbarnan peruuntumiset ovat tietysti isoja pettymyksiä, joille kovasta yrityksestä huolimatta järjestäjä ei lopulta mahtanut mitään. Olemme kuitenkin iloisia, että lyhyellä varoajalla saimme Ursus Factoryn ja J. Karjalaisen kokoluokan kotimaiset esiintyjät tilalle. Teemme jatkuvasti tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa terveysturvallisuuteen liittyen. Kaikkien muiden ohjelmistossa olevien ulkomaisten artistien Kesärauhan keikat ovat tämän hetken tiedon valossa toteutumassa kuten suunniteltu. taustoittaa Kesärauhan taiteellinen johtaja Pietu Sepponen.

Peruutusten myötä Kesärauhan sunnuntain ohjelmisto täydentyy kahdella rakastetulla kotimaiselle artistilla, Ursus Factorylla sekä J. Karjalaisella. Tämän hetken ehkä kuumimman kotimaisen rock-yhtyeen titteliä kantava Ursus Factory julkaisi kesäkuussa kolmannen albuminsa “Onnellinen sukupolvi”. Kesärauhan sunnuntain leppoisan festaritunnelman takaa ikivihreistä ja verevistä tuoreista kappaleistaan varman yhteislaulujuhlan aikaansaava J. Karjalainen. Vuonna 1981 levytysuransa aloittanut J. Karjalainen soittaa kesän ainoan Turun keikkansa Kesärauhassa.

Kesärauhan esiintymisaikataulut julkistetaan ensi viikon aikana. Mikäli haluat palauttaa sunnuntain päivälipun, sen voi tehdä 31.7.2021 mennessä Tickemasterille osoitteessa bit.ly/lipunpalautus. Palautus koskee ainoastaan yhden päivän sunnuntain päivälippua, ei sunnuntain upgrade-lipputyyppiä.

Lipumyynti on käynnissä Ticketmasterissa www.ticketmaster.fi/kesärauha.

KESÄRAUHA 6.-8.8.2021, Linnanpuisto, Turku

PE 6.8.2021: MEW (DK) performs “And The Glass-Handed Kites”-album, 22-PISTEPIRKKO, KEMOPETROL, PAPERI T & KHID, YONA, GHOST WORLD, IBE, ISAAC SENE, KARINA, LASTEN HAUTAUSMAA, LXANDRA, MALLA, PLUTONIUM 74, SIN COS TAN, TEKSTI-TV 666,TERVEET KÄDET, THE HEARING, THE HOLY

LA 7.8.2021: ALMA, AMASON (SE), VIAGRA BOYS (SE), JAGA JAZZIST (NO), RUUSUT, MAUSTETYTÖT, SAMULI PUTRO, ANTTI AUTIO, BOBBY OROZA, EEVIL STÖÖ + EX TUUTTIZ & AIVOVUOTO, ERKI PÄRNOJA (EE), F + SOFA + YEBOYAH, FABIANOSSA, JAAKKO AUKUSTI, JAMBO, JESSE MARKIN, JOENSUU 1685, KISSA, KUBE, LOUIE BLUE, TIISU, TUOMAS HENRIKIN JEESUKSEN KRISTUKSEN BÄNDI

SU 8.8.2021: MAGENTA SKYCODE, J. KARJALAINEN, VESTA, URSUS FACTORY, ATOMIC SWING (SE), GETTOMASA, LITKU KLEMETTI, ARPPA, GRACIAS, IISA, KAIRON IRSE, LAURI HAAV, LUUKAS OJA, LÄHIÖBOTOX, UUSI FANTASIA, TIIU HELINÄ

LISÄTIEDOT:

 

www.kesarauha.fi

www.facebook.com/kesarauha

www.instagram.com/kesarauha

https://www.facebook.com/events/2820205614724623/

Jaa


Yhteistyössä mm.