Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 08.02.2019

JENNI VARTIAISEN MADE IN HEAVEN NOUSI RADIOIDEN SOITETUIMMAKSI!

Jenni Vartiaisen elokuussa julkaistu Made in Heaven on noussut Suomen radioiden soitetuimmaksi kappaleeksi. Kappale löytyy platinaa myyneeltä Monologi -albumilta. Jenni Vartiainen on sanoittanut kappaleensa itse ja säveltänyt sen yhdessä Jukka Immosen ja Jurekinkanssa. Made in Heaven meni julkaisunsa yhteydessä myös suoraan Spotifyn kuunnelluimmaksi kappaleeksi ja on striimannut kultaa.

”Täydellisen ihania uutisia lomalaiselle! Made in Heaven on mulle tärkeä kulmakivi Monologi -albumilla, jonka matka alkoi Turvasanalla jo vuonna 2017 ja päättyi upeasti loppuunmyydylle Hartsulle. Nyt kappaleet jatkavat eloaan – en voisi olla onnellisempi!”Jenni kommentoi maailmalta.

Jenni Vartiainen on viimeisen vuoden ajan dominoinut Suomen virallista radiolistaa –kellään muulla artistilla ei ollut kahta kappaletta koko vuoden kymmenen soitetuimman radiokappaleen joukossa. Väärään suuntaan oli koko vuoden neljänneksi soitetuin radiokappale ja se nousi kaksi kertaa radioiden soitetuimmaksi. Vartiaisen versio CheekinKeinu –kappaleesta oli vuoden 10. soitetuin.

Monologi -albumilta löytyy useampi radiomenestyjä. Väärään suuntaan ja Made in Heaven -kappaleiden lisäksi Turvasana nousi Suomen virallisen radiolistan sijalle kaksi (2/2017), Se oikeasijalle kolme (8/2017) ja Voulez-Vous sijalle 18 (6/2018).

Jenni Vartiainen on ehdolla Emma Gaalassa 2.2.2019 kolmessa kategoriassa: Vuoden naissolisti, Vuoden pop ja Vuoden artisti.

Jaa


Yhteistyössä mm.