Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 14.05.2021

Jyväskyläläinen Slack Bird tarjoilee folkisti Limut, sipsit, dipit

Ensi kuussa ilmestyvä Hämärään-albumi noussut jo punk-levyjen tilauslistan kärkikahinoihin

Slack Bird -trion banjo, haitari ja sello soivat kauniisti folkpunk-bändin uusimmalla singlellä Limut, sipsit, dipit. Kappale on toinen lohkaisu bändin 19. maaliskuuta julkaistavalta Hämärään-levyltä, joka on herättänyt jo paljon mielenkiintoa: CD- ja LP-muodoissa julkaistava albumi on noussut LevykauppaX:n ennakkotilauksissa punklevyjen kategoriassa kärkikahinoihin. Limut, sipsit, dipit on tulevalla levyllä järjestyksessään toinen kappale.

”Limut, sipsit, dipit on oodi ultimaattiselle chillaukselle sekä hedonistiselle nautintoaineiden kulutukselle. Mikään ei ole niin hienoa kuin maata kotona ulkomaailmalta sulkeutuneena, ahtaa itseensä sokeria ja rasvaa ja surffata sekä suoratoistopalveluiden että tajuntansa kanavilla. Ja kun on tarpeeksi vetänyt limua, sipsejä ja dippejä voi inspiroitua lähtemään jopa ulos katsomaan, kuinka kaupungin valot läikehtivät kuin japanilaisessa discossa, tai antaa puiden oksien vetää itsensä syleilyynsä. Myös pyllytykset irtoavat erityisen hyvin limusipsidipeissä”, yhtyeen laulaja ja lauluntekijä Dave Klas selittää viitaten myös viime kuussa lohkaistuun Pyllytä peto -singleen, joka kunnioitti vanhaa alapääkansanperinnettä modernein keinoin.

Twerkkaustakin sisältävä erinomainen Pyllytä peto -musiikkivideo keräsi paljon palautetta ja lyhyessä ajassa jo yli 13 000 katselua. Videon ohjannut Onni Tappola saikin kunnian ohjata myös Limut, sipsit, dipit -musiikkivideon.

”Vuorasimme huoneen mustilla jätesäkeillä, laitoimme paljon laservaloja joka puolelle, ratsastimme Pegasoksella ja läträsimme limulla, sipseillä ja dipeillä – siinä oli käsikirjoitus kokonaisuudessaan. Vaikka sitä hedonistista mässäilyä rakastaakin ja vaikka meidän sellisti Mirja on suorastaan mestarillinen dipin vääntäjä, niin täytyy myöntää, että pari päivää kun siellä pyörivissä laservaloissa istuu ja ahtaa itseensä sokeria ja rasvaa, se alkaa tuntumaan kehossa. Mutta tämähän on suurta taidetta ja kaikki suuri taide kumpuaa kärsimyksestä”, Dave kertoo yhtyeen uhrauksista.

FACEBOOK | INSTAGRAM

Jaa


Yhteistyössä mm.