Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 08.02.2019

Katso täältä Markku Pölösen Oma maa -elokuvan kaunis trailer – Elokuva ensi-illassa 26.10.2018

Tässä ohjaaja Markku Pölösen uuden Oma maa -elokuvan trailer. Elokuva on Markun ensimmäinen kokoillan elokuva kymmeneen vuoteen ja se tulee ensi-iltaan 26.10.2018. 

Oma maa on rakkauselokuva, joka sijoittuu seitsemän vuoden ajanjaksolle sodan päättymisestä vuonna 1945 olympiavuoteen 1952. Rakastavaiset Anni ja Veikko saavat osakseen ns. kylmän tilan, jolla maatilan perustaminen aloitetaan aivan alusta ruokkoamattomalta tontilta.

Elokuvan pääosia näyttelevät Hymyilevä mies -elokuvasta tunnettu Oona Airola sekä Konsta Laakso, joka on tehnyt aiemmin yhteistyötä Pölösen kanssa näyttämöllä. Oma maa perustuu Pölösen alkuperäisideaan. Hän on käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Antti Heikkisen kanssa. Käsikirjoituksen dramaturgina on työskennellyt Paula Vesala. Solar Filmsin elokuvan tuottavat Rimbo Salomaa, Markus Selin ja Jukka Helle.

Elokuvassa näyttelee lukuisa joukko tunnettuja näyttelijöitä, kuten Marjaana Maijala, Hannu-Pekka Björkman, Antti Virmavirta, Mika Nuojua, Sanna-Kaisa Palo ja Marja Packalén.

Jaa


Yhteistyössä mm.