Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 17.07.2020

Kevät-ja Äitienpäiväkonsertti etänä ilahdutti katselijoita ja pisti tanssijalat vipattamaan.

Vaasalaisten Kaija Peräsalon ja Mirja Liisa Känsäkankaan muodostama Duo MeKaksi on jo vuosien ajan kiertänyt palvelutaloja pitkin Suomea konsertoimassa ja ilahduttamassa vanhuksia. Ohjelmisto koostuu pääosin vanhasta tanssimusiikista. Keikkoja on ollut 150–200 vuodessa. Tällekin vuodelle niitä oli ehditty myydä jo tosi paljon.

Sitten rantautui tuo korona joka tyhjensi hetkessä kalenterimme huhti-, touko- ja kesäkuun ajalta. Ensimmäisenähän rajoitukset kohdistuivat juuri palvelutaloihin, Kaija kertoo. Hänen mukaansa duon keikat ovat enemmänkin musiikkituokioita, joissa kuulijat saavat aina laulaa mukana ja tanssiakin voi. Ne ovat olleet ikäihmisten keskuudessa tosi pidettyjä. –  Mietimme, miten saisimme heille toimitettua edes peruuntuneet äitienpäiväkonsertit. Pelastus tuli, kun meitä käytiin kotona kuvaamassa 5. toukokuuta.

Etäkonsertti meni suoraan kotipalvelun asukkaille ja se laitettiin heti myös YouTubeen. Kyseessä on keväinen äitienpäiväkonsertti, jonka kesto on noin 45 minuuttia. –  Sieltä netistä sen ovat jo useat palvelutalot löytäneet. Meille on lähetetty videoklippejäkin, joissa asukkaat ovat ihan tanssineet tahtiimme. Isosta TV-ruudusta meidät hyvin näkee ja kuulee. Tuntuu hyvältä se palaute, Kaija jatkaa. –  Omaa fiilistä olemme ylläpitäneet jokaviikkoisilla harjoituksilla, jotta on heti valmius hypätä autoon, kun rajoitukset alkavat vähitellen poistumaan. Mirja Liisa toivoo, että myös palvelutalot ympäri Suomen löytävät nettikonsertin. –  On tosi paljon taloja joiden asukkaat, henkilökunta ja heidän läheisensä ovat tulleet tutuiksi vuosien saatossa. Esiintymisten jälkeen kahvittelut ja juttelut heidän kanssaan ovat olleet tärkeitä, jatkaa Mirja Liisa. Toivottavasti voimme mahdollisimman pian livenä tulla paikan päälle musisoimaan. Siinä suhteessa valoa on jo näkyvissä. Muutama ulkoilma tilaisuus on jo sovittu touko-kesä-ja heinäkuulle. Lisääkin sopii toki kalenteriin. Kesää ja keikkoja odotellessa.

www.mekaksi.fi/

Ohjelma.tsto MeKaksi / Duo MeKaksi Mirja Liisa&Kaija. 040 5224336

Jaa


Yhteistyössä mm.