Fanituote-shop
Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 18.05.2018

Kube julkaisi uuden singlen ”Satelliitit” – neljäs albumi ”All Jucci” julkaistaan 16.2.

Suomen arvostetuimpiin räppäreihin kuuluva Kube julkaisi tänään uuden singlen ”Satelliitit”, joka on esimakua 16.2. julkaistavalta Kuben neljänneltä albumilta ”All Jucci”. Tuleva albumi sisältää ”Satelliitit”-singlen lisäksi jo aiemmin julkaistut singlet ”Plug”, ”Finessaan”, ”Originaali”, ”Peili” ja ”Pro”.

”Satelliitit on varmaan levyn kovin biisi. Se on stoneribiisi vahvasti niinku Kuben teemaan kuuluu. Se on mun omaa tuotantoa ja vähän niinku Kuben rockibiisi jos näin vois sanoa” , kuvailee Kube.

Kube tunnetaan uudistuvana ja moneen suuntaan avautuvana musadiggarina, joka on vieraillut kymmeniä kertoja niin isojen kuin vasta nousevienkin artistien biiseillä. Kuben arvostuksesta kertoo paljon se, että hän oli tänä vuonna toista vuotta putkeen ehdolla Emma Gaalan Vuoden hiphop -kategoriassa. Uudella albumilla Kube on äänessä vain itse, josta myös albumin nimi juontaa juurensa:

”Ennen lomalle lähtöä sain viimeisteltyä mun ’All Jucci’ albumin ja oon niin fiiliksissä kun pääsen vihdoin 16.2. droppaan sen ulos. Albumin nimi tulee sanonnasta All gucci/All good. Ja all Jussi koska tää on nyt kokonaan mun soololevy ilman featteja. Levyjulkkarit pidetään Tavastialla 23. helmikuuta ja toivotan kaikki sinne tervetulleeksi.” kommentoi Kube.

Keikat:

10.02. Stage Bar, Parkano
14.02. yksityistilaisuus
15.02. m/s Viking Mariella, Helsinki
16.02. Valoa Festival, Pakkahuone, Tampere (Kube x Eevil Stöö)
23.02. Tavastia, Helsinki (Kube x Eevil Stöö)
24.02. Bar Soolo, Kotka (Kube x Eevil Stöö)
02.03. 45 Special, Oulu (Kube x Eevil Stöö)
16.03. Amarillo, Lahti
17.03. TBA, Kokkola
23.03. Aulanko Areena, Hämeenlinna (Kube x Eevil Stöö)
24.03. Club Touba, Kouvola (Kube x Eevil Stöö)
30.03. Lutakko, Jyväskylä (Kube x Eevil Stöö)
31.03. Kerubi, Joensuu (Kube x Eevil Stöö)
01.04. Gong, Turku (Kube x Eevil Stöö)
06.04. Totem, Lappeenranta (Kube x Eevil Stöö)
07.04. TBA
13.04. Domino, Rauma
14.04. Vammalan Seurahuone, Sastamala
20.04. TBA
21.04. Onnela, Kajaani
09.05. TBA
18.05. TBA
19.05. Ravintola Kurenkoski, Pudasjärvi


Yhteistyössä mm.