Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 07.02.2020

Kuka saa kinkyt saappaat syksyllä 2020? – Kinky Boots -näyttelijät julki ja syksyn lisäesitykset myynnissä

Tampereen Työväen Teatterin suuri, seksikäs ja sydämellinen Kinky Boots ottaa tänään uuden askeleen kohti syksyn 2020 ensi-iltaa. Ilmiömäisen suosion saaneen musikaalin Tampereen hakutilaisuudet on pidetty ja tärkeät valinnat musikaalin peräti 38 eri rooliin on nyt tehty. Samalla tuli myyntiin 23 lisäesitystä syksylle 2020. Aiemmin myyntiin tulleet esitykset varattiin jo toukokuussa, reilu vuosi ennen ensi-iltaa, liki loppuun.

”Musikaalin ennennäkemätön suosio Helsingin Kaupunginteatterissa yllätti meidät kaikki. Se loi samalla kovat paineet. Miten löytää työryhmä, jonka kanssa yllämme samaan lopputulokseenJokainen Tampereelle valituista näyttelijöistä ja freelancereista on osoittanut koe-esiintymisissä juuri sitä kinky boots -henkeä, jota me haimmekin”, kertoo ohjaaja Samuel Harjanne. Hän ohjasi Kinky Boots -musikaalin Helsingin Kaupunginteatterissa 2018.

Ensi-illassa 26.9.2020 TTT:n Suurella näyttämöllä nähdään sekä Tampereella tutuksi tulleita musikaalitähtiä että uusia kasvoja. Keskeisissä rooleissa on Helsingin Kaupunginteatterin Kinky Bootsin rooleissa sekä Tampereen hittimusikaaleissa tällä kaudella hurmannut kaksikko. Drag queen Lola on Poikabändissä hurmannut Lauri Mikkola ja kenkätehtaan omistaja Charlie Price on Notre Dame -musikaalissa vieraileva Petrus Kähkönen. Lauri Mikkola esiintyy tänä vuonna myös Presidentin Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla.

Musikaalin Tampereen Työväen Teatterin tähdet ovat Eriikka VäliahdeEmmi KaislakariJyrki MänttäriJari AholaJuha-Matti Koskela sekä Saska Pulkkinen sekä 2020 kiinnitettynä näyttelijänä aloittava Hiski Grönstrand. Musikaalissa vierailevat Jonas SaariAntti Kerosuo, Hanna KailaAleksi AromaaLeena Rousti ja laulaja Heidi Kiviharju. Tampereen Ammattikorkeakoulusta tulevat musiikkiteatterin opintosuuntauksen opiskelijat Samuli PajunenJussi LukácsValtteri AaltonenMarissa LattuRiikka RiikonenRoosa Lehtinen ja Sanni Lehto.

Näyttävissä drag queenin asuissa ja huikeissa koroissa esiintyvät Lolan enkelit ovat TTT:ssä Jack JohanssonHenri SarajärviSteve NovakAnton EngströmNiklas Rauten ja Jero Mäkeläinen.

Helsingissä musikaalin näki 2018 yli 100 000 katsojaa 107 loppuunmyydyssä esityksessä. Ja jo nyt on tiedossa, että Kinky Bootsin fani-ilmiö on rantautumassa Tampereelle.

Ohjaaja Samuel Harjanteen mukaan tämä tuotanto tulee olemaan aivan erityislaatuinen. Se on 2013 Broadwaylla kantaesityksensä saaneesta musikaalista vasta toinen tuotanto Suomessa ja suuren kokoluokan musikaalina vaatii työryhmältä paljon. ”Mielenkiinnolla odotamme, miten meidän työryhmämme ottaa teoksen haltuun ja selviää haastavissa kinky bootseissaan näyttämöllä. Kyllä jokaisen meistä tulisi kulkea korkokengissä edes kerran elämässään!”, sanoo Harjanne. Hänen musikaaliohjauksiaan ovat myös TTT:ssä esityskautensa juuri päättänyt Billy Elliot ja HKT:n Pieni merenneito.

Visuaalinen toteutus, koreografia, musiikkituotanto ja ohjaus ovat samat kuin HKT:ssä ja toteutetaan samalla suunnittelutiimillä. Lisäksi 10-henkistä live-orkesteria luotsaa kapellimestari Joonas Mikkilä.

Kinky Boots -musikaalin säveltäjä on pop-ikoni Cyndi Lauper ja käsikirjoittaja musikaaliguru Harvey Fierstein. Tarina perustuu samannimiseen, Geoff Deanen ja Tim Firthin käsikirjoittamaan elokuvaan (2005). Musikaali on saanut lukuisia palkintoja, kuten kuusi Tony-palkintoa, kolme Laurence Olivier -palkintoa ja Grammyn parhaana musiikkiteatterialbumina.

Jaa


Yhteistyössä mm.