Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 29.10.2021

Kylätien kolmas single ”Vielä mä muutun” julkaistiin 16.7

Kappaleen sävellys on laulaja-kitaristi Marko Hokkasen ja artisti-lauluntekijä Laura Sippolan yhteistuotos. Tekstin takana on Mirko Paloniemi, joka on sanoittanut myös Kylätien edelliset julkaisut. Tuottajana on häärinyt Lucky Punk Productionsin Olli Tainio.

Elämänmakuisen tekstin päähenkilö uskoo parempaan tulevaisuuteen ja tiedostaa, että asiat eivät voi jatkua nykyisellään ikuisesti. Silti elämässä pärjääminen tuntuu onnistuvan parhaiten päivä kerrallaan.

Kappaletta on äänitetty Ambience Studiolla ja Isolla Musicilla Helsingissä. Bassossa soittaa pitkän linjan muusikko Petri Asiala ja rummuissa Petri Honkonen. Miksaus on tehty Olli Tainion toimesta Ambience Studiolla ja kappaleen on masteroinut Svante Forsbäck.

Kylätie on vuonna 2020 perustettu suomenkielistä iskelmällistä poprokkia soittava kokoonpano, joka on julkaissut tätä ennen kaksi kappaletta. Kylätien laulaja-kitaristi, säveltäjä Marko Hokkanen on julkaissut jo aiemmin omaa musiikkiaan.

Kuuntele kappale täältä:

Spotify

Spotify YouTube Facebook Instagram

Jaa


Yhteistyössä mm.