Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 29.10.2021

Legendaarinen yhdysvaltalaisyhtye Toto Suomeen elokuussa 2022

Maailman tunnetuimpiin yhtyeisiin lukeutuva Toto heittää Suomessa neljä keikkaa elokuussa 2022 osana Dogz of Oz -kiertuettaan. Steve Lukatherin luotsaama aor-suuruus nähdään Vaasa Festivalilla torstaina 4. elokuuta, Sorsapuisto Live-tapahtumassa Tampereella perjantaina 5. elokuuta, Kaisaniemi Livessä Helsingissä lauantaina 6. elokuuta ja Turun Toto in Concertissa sunnuntaina 7. elokuuta. Kaikkien tapahtumien lipunmyynti alkaa maanantaina 27.9.2021 klo 10.00.

Urallaan yli 40 miljoonaa albumia myynyt Toto saapuu elokuussa 2022 Suomeen osana Dogz of Oz -kiertuettaan, jolla legendaarinen yhtye esittelee uudistuneen kokoonpanonsa. Toton perustajajäseniin lukeutuvan kitaristi Steve Lukatherin ja yhtyeen solistina jo 1980-luvulta saakka toimineen Joseph Williamsin rinnalla tullaan näkemään basisti John Pierce (Huey Lewsis and The News), rumpali Robert ’Sput’ Searight (Ghost-Note / Snarky Puppy) ja kosketinsoittaja / taustalaulaja Steve Maggiora (Robert Jon & The Wreck).

On Totolle kunniaksi, että saamme soittaa yhtyeen musiikkia näin hienojen muusikoiden kanssa. Odotan jo tulevaa kiertuetta, jonka ohjelmistoon valitsemme kattavan valikoiman Toton tuotannosta, suurimmat hitit tietysti mukaan lukien. Lisäksi soitamme kappaleita sekä Joen että minun sooloalbumeilta. Tavoitteenamme on tuoda menneisyyden Toto nykyaikaan, kertoo Steve Lukather.

Vuonna 1977 Kaliforniassa perustettu AOR-soundin superyhtye tunnetaan parhaiten mm. Hold the Line, Rosanna ja Africa -hiteistään. Toto esiintyi Suomessa viimeksi kesän 2019 Pori Jazzeilla. Katso tarkemmat tiedot elokuun 2022 Suomen konserteista alta. Jokaisella paikkakunnalla esiintyy Toton lisäksi myös muita yhtyeitä. Vaasa Festival tiedottaa muista esiintyjistään myöhemmin.

TOTO SUOMESSA 2022

VAASA
To 4.8. 2022 Vaasa Festival
Järjestäjä: Nordic Live Productions Oy
Tommi Mäki / [email protected]
4.-6.8.2022 järjestettävän festivaalin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 27.9. klo 10.00.
Katso tarkemmat tiedot festivaalista täältä: www.vaasafestival.fi

TAMPERE
Pe 5.8.2022 Sorsapuisto Live
Paikka: Sorsapuisto
Klo 14-23, K 18

Artistit :
Toto (USA )
Brother Firetribe
Lisää artisteja julkistetaan myöhemmin

Liput: alkaen 69,90€ / Lippu.fi
Lipunmyynti käynnistyy 27.9.2021 klo 10.00
Järjestäjä RH Entertainment Oy

HELSINKI
La 6.8. Kaisaniemi Live
Paikka: Kaisaniemen puisto
Klo 14-23, K 18

Artistit:
Toto (USA)
Brother Firetribe
Reckless Love
Jonne Aaron
H.E.A.T. (SWE)

Liput: alkaen 69,90€ / Lippu.fi
Lipunmyynti käynnistyy 27.9.2021 klo 10.00

Järjestäjä RH Entertainment Oy

TURKU
Su 7.8. Toto in Concert
Paikka: Paavo Nurmen stadion

Artistit:
Toto (USA)
Brother Firetribe
Jonne Aaron
H.E.A.T. (SWE)

Liput: alkaen 69,90€ / Lippu.fi
Lipunmyynti käynnistyy 27.9.2021 klo 10.00
Järjestäjä RH Entertainment Oy

Jaa


Yhteistyössä mm.