Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 31.05.2019

Linnanmäki on yksi Suomen parhaista työpaikoista!

Linnanmäki on valittu yhdeksi Suomen parhaista työpaikoista Great Place to Workin työtyytyväisyyskyselyssä suurten yritysten sarjassa.

Tunnustus myönnettiin 7.2. järjestetyssä gaalassa Helsingissä. Ennen tätä tunnustusta Linnanmäki on saanut jo kahtena edellisenä vuonna peräkkäin Great Place to Work -sertifikaatin.

Linnanmäellä on hauskaa niin huvittelijoilla kuin huvittelun parissa työtä tekevillä hupimestareillakin – maanlaajuisessakin mittakaavassa! Linnanmäki on valittu yhdeksi Suomen parhaista työpaikoista Great Place to Work -tutkimusten suurten yritysten sarjassa.

– Linnanmäen menestyminen pohjautuu työstään innostuneisiin ja sitoutuneisiin hupimestareihin, jotka yhdessä kehittävät intohimoisesti Suomen rakastetuinta huvipuistoa. Meillä on ollut yhteinen unelma, että Linnanmäki koetaan hupimestarien mielestä yhdeksi Suomen parhaista työpaikoista. Olemme todella onnellisia siitä, että tämä upea tunnustus kumpuaa juurikin työntekijöidemme kokemuksesta, Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin iloitsee.

Kysely perustuu Great Place to Workin tekemään työtyytyväisyystutkimukseen, johon osallistui viime vuonna noin 150 organisaatiota, joissa työskentelee yhteensä noin 45 000 työntekijää. Linnanmäen edustamassa suurten yritysten sarjassa Suomen parhaat yritykset -listalle pääsi tänä vuonna seitsemän organisaatiota. Tutkimuksessa mitataan kolmea eri kokonaisuutta; ylpeyttä omasta työstä, työntekijöiden luottamusta organisaation johtoon sekä työntekijöiden keskinäisiä suhteita.

Linnanmäellä työhuvinvoidaan

Linnanmäellä yrityskulttuurin kehitys ja hupimestareiden työhuvinvointi on ollut toiminnan keskiössä viime vuosina. Huvipuistossa työskentelee vakituisesti noin 70 henkilöä ja huvipuistokauden aikana lisäksi noin 600 hupimestaria. Linnanmäki on myös monen nuoren ensimmäinen työpaikka.

– Hupimestareidemme työhuvinvointi on meille ensisijainen asia. Olemme tehneet päämäärätietoisesti töitä, jotta jokainen työntekijämme kokisi astelevansa töihin punaista mattoa pitkin. Linnanmäen työhuvinvointi pohjautuu ajatukseen, että hupimestareihin panostetaan ja heille luodaan erinomaiset olosuhteet onnistumiselle, jolloin he ovat motivoituneita ylittämään asiakkaiden odotukset erinomaisella asiakaspalvelulla. Tyytyväiset asiakkaat palaavat uudelleen, mikä mahdollistaa toiminnan kehittämisen sekä missiomme toteutumisen eli varojen keräämisen lastensuojelutyölle, Adlivankin kertoo.

Linnanmäen hupimestarit ovat ylpeitä työpaikastaan. Työtyytyväisyyskyselyn tulosten pohjalta käyty avoin keskustelu on ollut tärkeässä roolissa työhyvinvoinnin kehittämisen kokonaisuudessa. Linnanmäellä uskotaan, että tavoitteet voidaan saavuttaa vain yhdessä pelaamalla, toimintaa intohimoisesti yhdessä kehittämällä ja oikealla hupimestariasenteella, jossa tuetaan ja autetaan toisiamme onnistumaan.

Jaa


Yhteistyössä mm.