Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 31.05.2019

MAIJA VILKKUMAAN 20-VUOTISTA SOOLOURAA JUHLISTAVA TUPLALEVY JULKAISTIIN

Yhä aktiivisesti musiikkia uusiutuen tekevä Maija Vilkkumaa juhlistaa 20-vuotista soolouraansa julkaistulla tuplalevyllä Maija! Hitit 1999-2019. Albumi sisältää yli 30 Maija Vilkkumaan suurinta hittiään ja yhden uuden kappaleen Kultakala.

Kultakala on haikeansuloinen tanssibiisi, jonka näennäisen kepeän kuoren alle kätkeytyy valtava ikävä toisen luo. Jos ei mulla oo sinua mä olen hukassa kuin vessanpöntössä kultakala. Kuin lapsi tarhansa pihalla, jota ei haeta, jolle ei anneta iltapalaa, Maija kuvailee.

Monipuolinen laulaja-lauluntekijä Maija Vilkkumaa aloitti soolouransa vuonna 1999 ilmestyneellä Pitkä ihana leikki -albumilla. Jättihitin Satumaa-tango sisältänyt levy nosti aiemmin mm. Tarharyhmässä ja Hunajameloneissa musiikkia tehneen Vilkkumaan nopeasti Suomen kysytyimpien artistien joukkoon. Ja siellä hän on pysynyt. Vilkkumaa on julkaissut seitsemän sooloalbumia, joilta muistetaan Satumaa-tangon lisäksi mm. hitit Ingalsin Laura, Ei, Lottovoitto, Totuutta ja tehtävää, Hiuksissa hiekkaa, Noinko vaikeeta se on, Prinsessa jää, Se ei olekaan niin ja Yksi. Viisi Emma-palkintoa, Teosto- ja Juha Vainio -palkinnot saanut Maija Vilkkumaa onkin yksi Suomen eniten albumeita myyneistä muusikoista.

Visuaalisista ja energisistä keikoistaan kiitellyn Vilkkumaan kevään juhlakiertue on jo käynnissä. Takana on takana on mm. esiintymiset täysille saleille Helsingin Tavastialla ja Tampereen Olympiassa, mutta edessä on vielä lisää keikkoja.

Jaa


Yhteistyössä mm.