Fanituote-shop
Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 28.09.2018

Miljoonasade konsertoimaan Tallinnaan lokakuussa!

Virossa jo 30 vuoden ajan suurta suosiota nauttinut Miljoonasade konsertoi Tallinnassa lokakuussa.

Miljoonasade – Ikäväni Tallinnaan 1988-2018 -niminen konsertti pidetään Tallinnan rockpyhätössä, Rock Cafessa lauantaina 6. lokakuuta. Samaisessa paikassa ovat esiintyneet suomalaisista yhtyeistä aiemmin mm. Nightwish, The Rasmus ja Kotiteollisuus.

Miljoonasade nousi niin kutsutun laulavan vallankumouksen aikana 1980-luvun lopussa yhdeksi Viron tunnetuimista ja suosituimmista ulkomaisista yhtyeistä. Erityisen suosituksi Virossa tuli vuonna 1986 julkaistu Lapsuuden sankarille (Lennä Juri Gagarin) -kappale, josta on tehty myös viron- ja venäjänkieliset versiot.

Miljoonasade esiintyi 1980-luvun lopulla Virossa usein, ja yhtye on Virossa yhä erittäin suosittu. Sen kappaleet pyörivät tiuhaan paikallisten radioiden soittolistoilla. Yksi virolaisten suosikeista on Ikäväni Tallinnaan, jonka Miljoonasade julkaisi 1993.

Miljoonasateen edellisestä esiintymisestä Virossa on kulunut jo 30 vuotta.

– Olemme etsineet pitkään mahdollisuutta palata esiintymään Viroon ja Tallinnaan. On hienoa, että saimme asian onnistumaan juuri nyt, kun Viro juhlii satavuotista itsenäisyyttään, toteaa Miljoonasateen solisti Heikki Salo.

Miljoonasade yöpyy Tallinnassa tälläkin kertaa samassa hotellissa kuin 30 vuotta sitten, eli legendaarisessa Virussa. Miljoonasateen suosiosta Virossa kertoo sekin, että Sokos Hotel Virun sisarhotellissa Estoriassa on erityinen Miljoonasateelle pyhitetty hotellihuone. Miljoonasateen nokkamies Heikki Salo matkaa tapaamaan virolaista lehdistöä Tallinnaan syyskuussa ja antaa siellä haastatteluja juuri kyseisessä Suomirockin lähettiläät -huoneessa.

Myös Suomesta on mahdollisuus ostaa lippuja Miljoonasateen Tallinnan-keikalle. Konserttiliput sekä lipun, laivamatkan ja hotellimajoituksen sisältävät paketit ovat myynnissä Matkavekassa. Jäljelle jääneet liput tulevat myyntiin elokuun lopulla Piletileviin ja Lippupisteeseen.

– Tallinnan keikkamme sisältää kaksi settiä. Luvassa on myös todellinen arkistojen aarre, eli videotaltiointia Miljoonasateen 30 vuotta vanhasta Tallinnan-konsertista, Heikki Salo kertoo.

Miljoonasateen Tallinnan-konsertin järjestävät kaksi Tallinnassa jo 30 vuotta toiminutta suomalaista toimittajaa ja promoottoria, Risto Vuorinen ja Sami Lotila. – Luvassa on konsertti, josta puhutaan vielä 30 vuoden päästä, Vuorinen ja Lotila lupaavat.

Jaa


Yhteistyössä mm.