Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 08.02.2019

Museokortti-museoissa lähes 100 joulutapahtumaa – katso oman alueesi tunnelmallisimmat tapahtumat

Joulutapahtumat museoissa ovat perinteikäs tapa virittäytyä juhlakauteen ja vanhan ajan tunnelmaan. Tulevana viikonloppuna museot avaavat joulun monien joulumyyjäisten, -näyttelyiden, -tapahtumien ja -työpajojen muodossa.

Museoiden yli sadasta tapahtumasta ja näyttelystä löytyy joulupuuhaa jokaiselle. Perinteikkäiltä joulumarkkinoilta voi tehdä uniikkeja löytöjä itselle tai lahjaksi, joulunäyttelyissä pääsee aikamatkalle entisajan jouluun ja erilaisissa joulupajoissa leipomaan tai askartelemaan joulutarpeita kotiin viemisiksi.

Osa museoista on auki läpi joulukuun, osa avaa ovensa vain tietyiksi tapahtumapäiviksi.

Hanki yksilölliset lahjat tulevan viikonlopun joulumyyjäisistä

Joulumyyjäiset aloittavat juhlakauden marraskuun viimeisenä viikonloppuna tuomalla kaivattua valoa ja lämpöä pimeyteen. Alla koottuna tulevan viikonlopun tärpit museoiden joulumyyjäisiin.

Kansallismuseon perinteisiin joulumyyjäisiin Helsinkiin kokoontuu jälleen saman katon alle yli 20 museokauppaa ympäri Suomen. Myynnissä on museokauppojen tuotteita ja muita ihania joulusesongin tuotteita.

Helsingissä Ateneumin taidemuseon juhlavassa pääportaikossa kaikuvat viikonloppuna kuoron jouluiset sävelet ja Ateneum Bistrossa pääsee nauttimaan joulupuurosta ja glögistä.

Suosittu Helsinki Design Weekin ja Näyttelykeskus WeeGeen tapahtuma Xmas Design Market Espoossa tarjoaa kymmenien designin ja muodin ammattilaisten inspiroivimpia lahjaideoita.

Riihimäellä Suomen lasimuseon ja Metsästysmuseon yhteiseltä Joulutorilta saa jouluksi kotiin mm. perinteisiä lasisia joulukoristeita, kynttilöitä, kortteja, kransseja, jätkänkynttilöitä, huopatöitä ja takorautaa.

Haminan Kauppiaantalomuseon käsityöläismarkkinoilla myydään puu-, tekstiili-, metalli-, lasi- ja leipomotuotteita.

Koe aito vanhanajan joulu tunnelmallisissa kotimuseoissa

Aikamatkalle vanhanajan joulutunnelmaan pääsee lukuisissa talo- ja kotimuseoissa ympäri maan, kun museot asettavat esille perinteisiä joulukoristuksia ja kattauksia.

Wahlbergin museotalo Uudessakaupungissa koristautuu perinteisesti jouluiseen asuun. Museossa voi tunnelmoida 1900-luvun alun uusikaupunkilaisen porvariskodin joulunviettoa.

Palanderin talossa Hämeenlinnassa matkataan hämeenlinnalaisen kaupunkikodin sadan vuoden takaiseen joulutunnelmaan ja tapoihin. Esillä on kauniita kattauksia, jouluruokia, koristeita, vanhoja joulukortteja ja tietenkin perinteikäs joulukuusi.

Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseossa vietetään joulua. Tunnelmallisissa saleissa on esillä upeita joulukattauksia 1890-luvun tyyliin.

1700-luvun lopulla rakennetun porvaristalon historialliset interiöörit saavat jouluisen silauksen EKTA Museossa Tammisaaressa. Näyttelyssä esitellään joulu-, sistus- ja naistenlehtien jouluestetiikkaa Porvaristalon vanhan tyylisiä interiöörejä vasten.

Fiskarsin museossa, sympaattisessa ruukkikylässä näyttely Hevoskuskin joulu kertoo hevosiin liittyvistä jouluperinteistä. Museolla pääsee mm. leipomaan piparkakkuja puulämmitteisessä leivinuunissa ja kirjoittamaan joulutervehdyksiä vanhanajan mustekynällä.

Wolkoffin museon joulua vietetään venäläisen kauppiasperheen tapaan Lappeenrannassa. Tunnelmaan kuuluvat ruokasalin kattoon asti ulottuva korea kuusi, joulutervehdyksinä saadut kukkakorit ja Martta Wolkoffin kasvattamat amaryllikset.

Museet Ett Hem museon tapahtumissa Turussa historialliset hahmot palvelijoista herrasväkeen valmistelevat joulunviettoa konsuli Alfred Jacobssonin ja Helen vaimon tunnelmallisessa 1900-luvun alun kodissa.

Espoossa Talomuseo Glimsin maatalon tupa on tunnelmallisessa jouluasussaan adventista Nuuttiin ja museo on täynnä erilaisia vanhan ajan joulun tapahtumia.

Muita museojoulun helmiä: Jouluevankeliumi uudella otteella, Rudolf Koivun rakastettuja kuvituksia ja saamenkielisiä joululauluja

Kiasma-teatterissa Helsingissä nähdään Teemu Mäen ohjaama monitaiteellinen esitys, jossa Jeesus kohtaa joulupukin. Koivuryhmän Jouluevankeliumi-teos tutkii joulun sanomaa ja päivittää samalla oratorioiden perinnettä. Mikä on kristillisen joulun alkuperäinen sanoma ja miten se kannattaisi nykyään tulkita?

Hämeenlinnan taidemuseolla tutustutaan Suomen tunnetuimman kuvittajamestari Rudolf Koivun talviseen kuvamaailmaan. Koivun lempeissä kuvissa toistuvat kotoinen joulunvietto valmisteluista itse juhlaan, punaposkiset lapset, talviset lumileikit, joulupukit, tontut ja jouluaamuinen kirkkomatka.

Lukuisissa museoiden joulutapahtumissa soi musiikki. Järvenpään taidemuseolla kuullaan huilumusiikkia, Inarin Siidassa voi liittyä laulamaan kauneimpia saamenkielisiä joululauluja ja Sibeliuksen syntymäkodissa Hämeenlinnassa kuullaan Härkätien Kamarimuusikoita sekä Sibelius-opiston laulunopiskelijoita.

Jaa


Yhteistyössä mm.