Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 23.07.2021

Newyorkilaistuneelta Janitalta uran tärkein rock-levy Here Be Dragons

Suomen-konsertti luvassa Tavastialla lokakuussa

New Yorkissa tätä nykyä asuva Janita julkaisee pitkäsoittonsa Here Be Dragons tänään. Alternative-henkisen pop-rock-levyn julkaisua jouduttiin koronan takia lykkäämään muutamaan kertaan, sillä ”omasta levystä riemuitseminen ei tuntunut oikealta monien samaan aikaan kärsiessä”, Janita totesi tuolloin. Nyt Emma-palkitun artistin albumi on kuitenkin täällä, ja se on Janitalle uran tärkein.

”Olen todella innoissani tämän albumin julkaisusta. Kaikista tähänastisista levyistäni tämä merkitsee minulle eniten. Mieltäni on lämmittänyt kovasti se, miten uusi musiikkini ja levyltä lohkaistut sinkut on otettu vastaan. Olen saanut lukemattomia koskettavia viestejä ihmisiltä, jotka ovat halunneet kertoa minulle henkilökohtaisesti, kuinka kappaleeni tai videoni on heihin vaikuttanut. Se on yksi suurimpia syitä siihen, miksi uusi albumini on minulle erityisen tärkeä”, Janita kertoo.

Upeasti menestyneet singlet Bliss, I Once Had This, I Do, Our Love Is All We Have, Not What You’re Used To sekä Peter Gabriel -coveri Digging In The Dirt saivat hiljattain vielä täydennystä viimeisimmän singlen tyylikkäällä mustavalkomusiikkivideolla, jonka on kuvannut muotikuvaaja Anthony Friend. Levyn teemat vaihtelevat rakkaudesta omien rajojen pitämiseen ja tärkeiden arvojen puolustamiseen.

”Tämä levy on riemukas. Se on uhmakas. Se on bändilevy. Se on rakkauslevy. Se ilmaisee vahvuutta ja herkkyyttä samaan aikaan. Riemun ja uhman yhdistelmä on minulle uusi tunne, ja se inspiroi levyn nimeä. ’Here Be Dragons’ viittaa vanhaan kartantekijöiden traditioon ilmaista vaarallisia ja kartoittamattomia alueita kuvittamalla ne lohikäärmeillä”, Janita kuvailee.

Jo pitkään Yhdysvalloissa asunut Janita saapuu levyn tiimoilta Suomeenkin ja nähdään Tavastialla ensi syksynä.

”Olen tullut siihen tulokseen, että ainoa todellinen vaara on se, ettei voi olla oma itsensä. En malta odottaa, että ihmiset kuulevat tämän albumin ja saan taas palata kotikaupunkiini Helsinkiin esiintymään, lokakuun 6. päivä, Tavastialla!”

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER

Jaa


Yhteistyössä mm.