Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 23.10.2020

Pieni merenneito avaa Kaupunginteatterin esityskauden koronatauon jälkeen

Helsingin Kaupunginteatteri avaa ovensa yleisölle Pienen merenneidon esityksellä 8. elokuuta alkaen. Teatteri on panostanut asiakasturvallisuuteen ja rajaa katsomokoot puoleen syyskauden esityksissä.

”Olemme onnellisia, että pääsemme jälleen kohtaamaan teatteriyleisön ja aloittamaan esityskauden jopa näin ennätysaikaisin. Olemme tehneet ja teemme kovasti töitä sen eteen, että yleisö voi tulla Kaupunginteatteriin turvallisin mielin ja nauttia esityksistä. Sivustolta Turvallisesti teatteriin löytyy ajankohtaiset ja päivittyvät ohjeistukset turvalliseen teatterissakäyntiin”, sanoo teatterinjohtaja Kari Arffman.

”Rajaamme toistaiseksi syyskauden esityksissä katsomokoot puoleen kaikilla näyttämöillämme. Tämä tarkoittaa, että suuren näyttämön katsomossa on enintään 480 katsojaa. Näin voimme sijoittaa yleisön katsomoon turvavälein. Seuraamme tilannetta, päivitämme ohjeita ja hiomme käytäntöjä saamamme kokemuksen, asiakaspalautteen ja viranomaisohjeiden perusteella”, Arffman jatkaa.

Turvavälien lisäksi Kaupunginteatterilla panostetaan hygieniaan. Käsidesiä on saatavilla lämpiössä useissa pisteissä, ja yleisötilojen siivousta on tehostettu. Esitysten yhteydessä kaikilla aulapalvelun työntekijöillä on visiiri tai suu-nenäsuojus, ja teatteri suosittelee kasvomaskin käyttöä myös asiakkaille.

”Kyseessä on kuitenkin suositus, emme vaadi asiakkailtamme maskin käyttöä tai valvo sitä”, Kari Arffman tarkentaa.

Jonottamisen välttämiseksi tarjoilujen myyntipisteet eivät poikkeusaikana ole käytössä. Tarjoilut väliajalle tai ennen esitystä tilataan ennakkoon.

Teatteri joustaa myös lippuvaihtojen suhteen. Jos asiakas epäilee koronatartuntaa tai on altistunut tartunnalle, hän voi kuluitta vaihtaa lippunsa tulevaan esitykseen vielä esityspäivänäkin.

Helsingin Kaupunginteatterin Turvallisesti teatteriin -ohjeistus yleisölle.
Suomen Teatterit ry:n esittävän taiteen yhteinen yleisöturvallisuusohjeistus.

 

Pieni merenneito -musikaali sai ensi-iltansa 29.8.2019 ja esitykset jatkuvat 8.8.2020 alkaen Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.
31 € – 88 € (sis. pm.)

#hktfi #pienimerenneito #turvallisestiteatteriin #yleisöävarten

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, (09) 394022, ma-pe klo 9-16 sekä Lippupiste ma-la klo 9 – 21, su klo 10 – 18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm)
www.hkt.fi 

Jaa


Yhteistyössä mm.