Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 23.10.2020

Sam Huberilta muheva eskapistin bilebiisi No Pressure – Neljäs sooloalbumi julkaistaan 27. maaliskuuta!

Syksyllä 2016 yhteistyönsä legendaarisen The True Groove All-Stars -ryhmän ja True Groove -levymerkin kanssa aloittanut Suomen syvin ääni Sam Huber julkaisee uuden soololevynsä maaliskuun 27. päivänä. Rapakon takana Yhdysvaltain itärannikolla jo pitkään uraauurtavaa työtä tehnyt Huber antaa tulevasta näytteen, kun groovaava No Pressure -single julkaistiin.

”Tämä on eskapistin bilebiisi. Joskus on pakko ottaa breikki kaikista negatiivisista uutisista, jotta ne eivät lannista sinua täysin. Jos olet kauhusta kankeana, sinusta ei ole mitään hyötyä”, Sam luonnehtii.

Yhdysvalloissa Samin asioita hoitavat tällä hetkellä True Groove -levymerkin ohella alan huomattavien tekijöiden kanssa työskentelevät Chart Room Media sekä Marauder Group. Tulevan albumin taustalta löytyy myös jälleen tuottaja-muusikko Tomás Doncker, jonka ohjauksessa purkitettiin kuusi täysin uutta biisiä sekä coverversio Nick Draken River Man -kappaleesta. Äänitykset tehtiin tuttuun tapaan Bill Laswellin studioilla New Jerseyssä.

Mukana projektissa on myös Public Enemy -legenda Keith Shocklee, joka on tekemässä uudesta biisistä oman remixinsä. Hänen kauttaan löytyi myös albumin syntyyn oleelliseti vaikuttanut Studdah Man.

”Gravity Insanity -nimellä kulkeva uusi albumi on ollut erilainen prosessi, sillä aloitimme luomistyön Studdah Manin kehittelemillä biiteillä. Esituotanto oli pitkä ennen studiota, ja tällä kerralla sovitukset olivat hyvällä mallilla jo kauan ennen studiosessioita, joissa äänitettiin liverummut, syntikat ja laulut”, Huber kertoo.

Biisistä kuvattiin myös herkullinen Tomás Donckerin ja William Murrayn ohjaama video. Video kuvaattiin jo vuonna 1938 avatussa jazzpaikassa Minton’s Playhousessa New Yorkin Harlemissa. Samalla klubilla ovat esiintyneet vuosien varrella muiden muassa Charlie Parker sekä Dizzy Gillespie.

”Biisisssä räppäävä Son Of Bazerk esiintyy myös videossa baarimikkona. Oli hienoa saada mukaan mahtava räppäri. joka kuuluu myös samaan Public Enemyn piiriin. Mahtavaa, että Keith Shocklee yhdisti hänet meihin – samaten kuin Studdah Maniin”, Sam toteaa.

Sam Huber lähtee levyn julkaisun myötä myös keikoille yhdessä The True Groove All-Starsin kanssa. Kevään keikat ilmoitetaan myöhemmin.

Jaa


Yhteistyössä mm.