Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 29.10.2021

Scandinavian Hunks jäähyväiskiertueelle ensi vuonna – suursuosittu tanssiryhmä lopettaa toimintansa

Scandinavian Hunks jäähyväiskiertueelle ensi vuonna – suursuosittu tanssiryhmä lopettaa toimintansa

Suursuosittu tanssi- ja showryhmä Scandinavian Hunks lopettaa toimintansa ja käynnistää jäähyväiskiertueen ensi keväänä. Scandinavian Hunks perustettiin vuonna 2001 ja on 20-vuotisen uransa aikana tehnyt tuhansia keikkoja ja saavuttanut yli miljoonan katsojan yleisön.

Jäähyväiskiertueelle osallistuu nykyisten tanssijoiden lisäksi monia Scandinavian Hunks -ryhmässä vuosien varrella olleita ja sittemmin suurelle yleisölle tunnetuksi tulleita entisiä jäseniä, kuten Esko Eerikäinen, Sami Sarjula ja Jani Kokki sekä ryhmän perustajajäsenet Petri ”Mauno” Ahonen ja Jucci Hellström.

Scandinavian Hunksin One Night Only -niminen kiertue alkaa 4. maaliskuuta Järvenpäästä ja päättyy kevään osalta 23. huhtikuuta Ouluun. Muut kiertuepaikat ovat Lahti, Kajaani, Seinäjoki, Imatra, Mikkeli, Hyvinkää, Kuusankoski, Tampere, Pori, Turku ja Ylivieska. Lisäksi on tulossa vielä muutamia myöhemmin julkistettavia esiintymisiä sekä 5. joulukuuta 2022 Helsingin Kulttuuritalossa pidettävä ryhmän kaikkien aikojen viimeinen esiintyminen.

Scandinavian Hunksin matka alkoi vuonna 2001, kun Petri ”Mauno” Ahonen soitti ystävilleen Jucci Hellströmille, Samuli Järviselle, Tommi Mäkiselle ja Mikko Nummenmaalle ja pyysi heitä kahville. Kahvittelun päätteeksi ystävät päättivät perustaa yhdessä Scandinavian Hunks -nimisen ryhmän. Tavoite oli heti kirkas: jos tälle matkalle lähdetään, niin tehdään se, niin hyvin kuin osataan.

– Vaikka alussa olikin ajatus toteuttaa ainutlaatuinen ilta naisyleisölle, on Hunks ollut aina suvaitsevainen ryhmä, joka on vuosien aikana esiintynyt myös usein pelkälle miesyleisölle, kertoo Petri ”Mauno” Ahonen.

Scandinavian Hunks on ollut historiansa aikana mukana monissa hyväntekeväisyyskampanjoissa. Suuri yleisö muistaa varmastikin parhaiten ryhmän seinäkalenterit, joiden tuotto on lahjoitettu Syöpäsäätiölle rintasyövän tutkimuksen tukemiseen.

Kahdenkymmenvuoden aikana Scandinavian Hunks on hurmannut fanejaan, niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Ryhmä on tehnyt useita konserttisalikiertueita. Lisäksi ryhmä on esiintynyt yökerhoissa, risteilyaluksilla, kauppakeskuksissa ja suurilla kesäfestivaaleilla. Suomen lisäksi Scandinavian Hunks on esiintynyt Ruotsissa, Italiassa, Sloveniassa, Virossa, Turkissa, Espanjassa ja Saksassa.

Scandinavian Hunks -ryhmässä on ollut mukana noin 35 suurta herrasmiespersoonaa. Ryhmä on ollut myös hyvä ponnahduslauta sen jäsenille viihteen muille alueille, esimerkkeinä mm. radiotähti Esko Eerikäinen, Unelmien poikamies Antti Peltonen, Salatut Elämät -sarjan Sami Sarjula ja BB-talosta ryhmän mukaan hypännyt radiopersoona Niko Nousiainen ja Jani Kokki.

Scandinavian Hunks -ryhmä kiertää vuoden 2022 aikana One Night Only -juhlakiertueella niin perusjäsenistön kuin uusien esiintyjien kera jättäen haikeana show-areenat. Kiertueen päätteeksi Hunks-ryhmä sammuttaa show-valot ja sulkee esiripun.

Juhlakiertueen tuottaa Hunks-ryhmän oma tuotantoyhtiö UNIQ Entertainment, joka täyttää niin ikää 20 vuotta samaan aikaa Scandinavian Hunksin kanssa.

– Haluamme tällä kiertueella osoittaa suuret kiitokset kaikille meitä tukeneille tahoille, läheisillemme ja ennen kaikkea maailman parhaille faneille, toteaa Petri ”Mauno” Ahonen..

Kiertueohjelma:

4.3.2022 Aino Areena, Järvenpää

5.3.2022 Sibeliustalo, Lahti

11.3.2022 Kaukametsä, Kajaani

12.3.2022 Seinäjokisali, Seinäjoki

25.3.2022 Virta, Imatra

30.3.2022 Mikaeli, Mikkeli

7.4.2022 Hyvinkääsali, Hyvinkää

8.4.2022 Kuusankoskitalo, Kuusankoski

9.4.2022 Tampere-talo, Tampere

15.4.2022 Promenadisali, Pori

22.4.2022 Akustiikka, Ylivieska

23.4.2022 Radisson Blu, Oulu

5.12.2022 Kulttuuritalo, Helsinki

 

Scandinavian Hunks: https://hunks.fi/

Jaa


Yhteistyössä mm.