Fanituote-shop
Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 16.02.2018

SOUTH PARK TULEE JÄLLEEN – RASKAAN ROCKIN FESTIVAALI KORKKAA TAMPEREEN KESÄN 8.-9.6.2018

Tampereen idyllisessä Eteläpuistossa vuodessa 2014 lähtien juhlittu raskaan rockin festivaali piti viime vuonna hengähdystauon ja palaa takaisin festivaalikartalle 8.-9.6.2018 raavaampana kuin koskaan.

Itseoikeutetusti paikalle saapuu power metallin ikoni ja pioneeri, juuri viime viikolla Helsingin jäähallin täyttänyt Helloween. Nyt tätä saa lisää, kun ”Ride the Sky”, ”Eagle Fly Free” ja ”I Want Out” kajahtavat ilmoille myös ulkoilmaolosuhteissa South Parkissa.

Kotimaisista metalliviihdyttäjistä South Parkissa nähdään uransa merkkipaaluja saavuttavat tekijät, 30 vuotta soolouraa tehnyt Michael Monroe ja 10-vuotisjuhlaansa viettävä Stam1na. Festivaalilauteille nousevat myös Ville Laihialan luotsaama S-Tool ja melodisen metallin lähettiläs, uutta materiaalia työstävä Amorphis. Tuoretta levyä on lupa odotella myös suomimetallin kärkinimeltä Mokomalta, joka niin ikään tähdittää South Parkin esiintyjälistaa. Tuoreista tähdistä paikalla nähdään ensimmäisen sinkkunsa julkaissut ja jo Nightwishiä lämmitellyt, Battle Beastista irtautuneen Anton Kabasen johtama Beast in Black. Lisää julkistuksia on tulossa lähiaikoina.

”South Parkin yleisöllä, mutta myös itselläni alkoi olemaan jo kaipuu South Parkiin, josta festarikesä on virallisesti useamman vuoden ajan alkanut. Nyt saadaan jälleen perinteinen ja kaivattu startti takaisin. Tervetuloa kaupunkifestivaaliin, joka on helposti saavutettavissa ja jonka palvelut vastaavat vaativammankin kävijän makuun”, kommentoi tapahtuman promoottori Timo Isomäki.

South Park on tullut tunnetuksi laajalle yleisölle suunnatusta ohjelmastaan sekä monipuolisista ruoka-, juoma- ja oheispalveluistaan. Tapahtuma järjestetään Tampereen keskustassa, Hämeenpuiston eteläpäässä sijaitsevassa Eteläpuistossa.

Lipunmyynti tapahtumaan alkoi tiistaina 5.12..  Erikoishintaisten lippujen myynti on käynnissä vuoden loppuun saakka.

Liput:
2 pv alkaen 99 eur
2 pv VIP alkaen 159 eur


Yhteistyössä mm.