Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 12.02.2021

SUNNIVALTA ALAVIREISEN MURSKAAVA EP MARRASKUUSSA – VIDEO KATSOTTAVISSA

Vuodesta 2016 alkaen alavireisyyteen, murskaavuuteen ja toistoon musiikissaan tukeutunut turkulainen Sunniva julkaisee nimettömän EP:nsä kasettina ja diginä marraskuun 6. päivä Suicide Recordsin kautta. Yhtyeen musiikin voi halutessaan luokitella death-doomiksi, sludgeksi tai post-metalliksi, josta löytyy yhtymäkohtia sellaisiin bändeihin kuten Amenra, Neurosis, Dark Buddha Rising ja YOB. Nyt ilmestyvä pienjulkaisu toimii myös tiivistelmänä yhtyeen kehityksestä antaen samalla esimakua tulevasta debyyttialbumista.

”Lähtökohtanamme on luoda musiikkia, jossa vahvojen tunteiden luoma tunnelma muodostuu raskaista elementeistä ja rauhallisista siirtymisistä. EP:n kolmeen kappaleeseen haettiin myös sekä unenomaista ilmapiiriä että äänirituaalin fiilistä.
Temaattisesti teksteissä käsitellään kulutuskulttuuriamme, sen vaikutusta sielumaisemaamme ja materialismin kahleista irtaantumisen aiheuttamaa muutosta”, laulaja-kitaristi Oliver kertoo.

Musiikkivideo Gazing into the Eye of the Serpent -kappaleesta katsottavissa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=pFY_DNkrAII&feature=youtu.be

BIISILISTA
1. Nine of Swords
2. Rakshasa
3. Gazing into the Eye of the Serpent

KOKOONPANO
Oliver – laulu & kitara
Jaakko – rummut
Tuomas – kitara & taustalaulu
Timi – basso & taustalaulu

DISKOGRAFIA
The Holy Mountain EP (2017)
This Reality Only Speaks in Blood single (2018)
Sunniva EP (Suicide Records 2020)

https://www.facebook.com/sunnivadoom/
https://www.instagram.com/sunnivadoom/
https://sunniva.bandcamp.com/music
https://sptfy.com/sunniva

Jaa


Yhteistyössä mm.