Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 07.02.2020

Suomeen on perustettu uudenlainen musiikkiyhtiö

Hiljattain Rovaniemelle perustettu, Helsingissäkin toimipisteen omaava Jademagia Music Oy on laaja-alainen musiikkiyhtiö. Sen konseptissa yhdistyvät uudella tavalla inhimillinen näkökulma viihdeteollisuuden perinteisesti koviksikin miellettyjä toimintamalleja vasten.

Jademagia Music Oy:n perustaja Annika Tello yhdistää työssään kolmen ammattinsa tuomia elementtejä: sosionomin työn tuoman ihmisen kohtaamisen taidon musiikintekijän ja musiikkimanagerin töistään saamaansa alan substanssiosaamiseen. ”Koska musiikin ytimessä on jokaisen ikioma persoona, jokaisen henkilökohtaiset elämäntarinat ja sisimmästä kumpuava luovuus, kauttamme pulpahtelee esille persoonallisia, rohkeasti omanlaisiaan artisteja, jotka aiemmin eivät ole päässeet muiden musiikkiyhtiöiden kautta lainkaan eteenpäin. Meillä yksilö on kaiken keskiössä”, Tello kertoo. ”Kokonaisuutta, jossa yhdistyvät yksilölähtöiset valmennukset, laulu- ja tekstituotannot sekä musiikkialan verkostot, ei ole aiemmin Suomessa ollut tarjolla muuta kuin harvoille major-levytyssopparin tehneille artisteille – ja silloinkin vain suuren levy-yhtiön muottiin rakentamisen ehdoilla.”

Yhtiö tarjoaa palveluitaan niin kuluttajille kuin myös musiikkialan muille ammattitoimijoille, kuten tuottajille, studioille, levy-yhtiöille, kustantamoille ja tuotantoyhtiöille. Sen palveluihin kuuluvat aina räätälöidyt musiikkialan ammattilaispalvelut kuten luova biisituotanto, valmennukset, managerointi ja managerikonsultaatio sekä kustannus- ja julkaisutoiminta.

Toiminnan runkona on Tellon kehittämä kokonaisvaltainen Four Elements ® –valmennusmenetelmä, joka koostuu neljästä osa-alueesta: ”Maa / Ihminen”, ”Vesi / Kehitys”, ”Ilma / Luovat teokset” sekä ”Tuli / Toiminta”.

Jademagia Music Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Annika Tello on tehnyt noin 30 julkaistua sanoitusta/sävellystä muun muassa Universal MusicinWarner Musicin ja Sony Musicin artisteille. Tello on toiminut muun muassa Stina GirsinSampsa AstalanSusanna HeikinAntti Railion ja 6G:n taustalla. Tello on koulutukseltaan Sosionomi AMK (Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia) sekä Musiikkimanageri (Arcada; liiketalouden ja kulttuurituotannon erikoistumiskoulutus). Hänellä on myös Yrittäjän ammattitutkinto sekä Lauluntekijän tutkinto HEO:sta.

Jaa


Yhteistyössä mm.