Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 27.09.2019

Suoraan lihatiskin takaa festarikiertueelle buukattu uusi artisti TARMO julkaisee ensimmäisen videonsa

Katso tänään ilmestynyt Sata pisamaa –video

Toukokuun lopussa Sata pisamaa –esikoissinglensä julkaissut TARMO on saanut valmiiksi ensimmäisen videonsa.Vili Vuonion ohjaama video kuvattiin Helsingin Kivinokan tanssilavalla ja uimarannalla. Videolla romantiikkaan taipuvainen TARMO etsii yhä unelmiensa pisamaista tyttöä: ” Videossa etsin pisamatyttöä Kivinokan tanssilavalta ja uimarannalta, mut siel ei ollut ketään”.

Sympaattinen artisti ei tänä kesänä ole juuri ehtinyt päivätöitään K-kaupassa tekemään.  TARMO on tehnyt uutta musiikkia mm. Antti Tuiskun, Jari Sillanpään ja Lauri Tähkän isoimpien hittien takaa löytyvien Saara Törmän ja Aku Rannilan kanssa. Lisäksi mies on esiintynyt kitaransa kanssa festivaalilavoilla ympäri Suomea. Keikat käynnistyivät Turusta kesäkuun alusta ja jatkuvat aina elokuun lopun Kuuska Soi –festivaaleille saakka

Jaa


Yhteistyössä mm.