Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 31.05.2019

Taideopiskelijat lähtevät kiertueelle hoitolaitoksiin ja vankiloihin

Taideyliopiston kurssilla tutkitaan, miten teatteri ja musiikki voivat toimia tasa-arvoisen kohtaamisen keinona palvelukodissa, vastaanottokeskuksessa, vankilassa tai päihdeyksikössä.

Suomessa on viime vuosina havahduttu tarpeeseen saada terveydenhuollon ja sosiaalitoimen yksiköissä sekä vankiloissa asuvat henkilöt mukaan taidetoimintaan. Yksi keino tähän on Taideyliopiston yleisökontaktikurssi: taideopiskelijat valmistavat esityksiä, joita viedään laitoksiin.

Uusin yleisökontaktikurssi aloitettiin viime syksynä, jolloin opiskelijat ensin jalkautuivat hoitolaitoksiin ja vankiloihin pitämään työpajoja ja kohtaamaan niissä asuvia ihmisiä. Kurssilla pyritään saamaan aikaan mahdollisimman tasa-arvoisia kohtaamisia taideopiskelijoiden ja laitoksissa asuvien henkilöiden välille.

”Tarkoituksena on lisätä korkeatasoisen taiteen tarjontaa terveydenhuollon ja sosiaalitoimen yksiköissä sekä vankiloissa ja samalla kehittää tulevien teatterintekijöiden ja muusikoiden valmiuksia oman ammattitaitonsa viemiseen suljettuihin laitoksiin”, kertoo kurssin vetäjä, näyttelijä ja tutkija Jussi Lehtonen.

Kurssilla valmistettiin muusikon ja näyttelijän yhteisiä esityksiä. Esitysten käsikirjoitukset syntyivät työpajojen pohjalta dramaturgin, muusikon ja näyttelijän yhteistyönä.

Taiteiden mahdollisuudet osana yksiköiden arkea

Yleisökontaktikurssi on aiemmin järjestetty vain Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijoille. Nyt mukaan otettiin myös Sibelius-Akatemiasta muusikoita. Kurssilla syvennytään näyttelijän ja muusikon yleisökontaktin eroihin ja yhtäläisyyksiin. Ideana on irrottautua sekä teatteri- että konserttitapahtuman konventioista ja rakentaa hoitolaitosten olohuoneisiin omalakisia puheen ja musiikin duettoja.

”Näyttelijän ja muusikon yhteisesityksen yleisösuhteen tarkastelu tuo uutta tietoa eri taiteenlajien mahdollisuuksista yksiköiden arjessa. Kohtaamiset saattavat myös rohkaista tulevia teatterin ja musiikin tekijöitä osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun taiteensa kautta”, Lehtonen sanoo.

Yleisökontaktikurssin kehittämisprojekti toteutetaan taiteellisena toimintatutkimuksena osana Suomen Akatemian strategisen neuvoston rahoittamaa ArtsEqual-hanketta. Kehittämisprojektista vastaavat näyttelijä ja tutkija Anu Koskinen ja Jussi Lehtonen, jotka edustavat hankkeessa Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporea. Koskinen ja Lehtonen toimivat yleisökontaktikurssilla myös näyttelijäntyön opettajina. Tutkimuksessa on mukana lisäksi pianisti ja tutkija Anu Vehviläinen.

Yleisökontaktikurssi on ollut ensimmäistä kertaa Teatterikorkeakoulun opetusohjelmassa vuonna 2010 ja se on järjestetty yhteensä kolme kertaa noin joka toisena lukuvuonna.

Kurssi toteutetaan yhteistyössä Suomen Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön kanssa.

Jaa


Yhteistyössä mm.