Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 27.09.2019

Tapsan Tahdit alkaa torstaina – avajaisissa luovutetaan Iskelmä-Finlandia

Yksi Suomen pitkäikäisimmistä vuosittain järjestetyistä tapahtumista Tapsan Tahdit kokoaa yleisön 33. kertaa kevyen musiikin äärelle Nokian Pirkkalaistorin Tahtitelttaan torstaista lauantaihin 8.-10.8.
Tapahtuman avajaisissa palkitaan 18. kertaa Iskelmä-Finlandia -palkinnonsaaja. Kyseessä on tunnustus kevyen musiikin eteen tehdystä työstä, joka on arvoltaan 10 000 euroa ja sen myöntää vuosittain Nokian kaupunki. Palkintoraatia johtaa sanoittaja ja muusikko Turkka Mali. Ehdokasasettelu ei ole julkinen.

Iltakonserteissa lavalle astuvat energinen Lauri Tähkä, iskelmä-pop -kuningatar Laura Voutilainen, oivaltavaa huumoria ja lämminhenkistä lyriikkaa yhdistelevä mukaansatempaavaMartti Servo & Napander sekä Suomen ykkösrock-koneisto Popeda.
Perjantain iltakonsertin liput ovat ennakkomyyntipaikasta jo loppuunmyyty, mutta porttimyynti alkaa puolta tuntia ennen ovien avautumista klo 18.30. Torstain avajaisiin ja lauantaille on vielä lippuja ennakkomyyntipaikassa Ticketmasterissa jäljellä.

Tapsan Tahdit on tullut tunnetuksi myös monipuolisesta maksuttomasta päiväohjelmastaan, jossa tänä vuonna on luvassa muun muassa Nokian Harmonikkakerhon, Waskivaarien ja Welmut -yhtyeen konsertit, Mikko Alatalon yhteislauluhetki sekä paikallisten muusikoiden Jari Välimäenja Pasi Heinon Tapio Rautavaara ja Helismaa -tulkintoja.
Lauantain päiväohjelman kumppanina on Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nokian yhdistys. MLL:n ja Tapsan Tahtien Onnimanni-päivän ohjelma on suunnattu kaikenikäisille. Päivän aikana esiintyvät riehakas polkkakone Kiharakolmio sekä lastenmusiikkiorkesteri Siina ja Taikaradio.
Tahtiteltassa kuullaan myös kuoromusiikkia Nokian Mieskuoron ja Nokian Työväen Mieskuoron johdolla.
Koko ohjelma on katsottavissa: http://www.tapsantahdit.fi/ohjelma-2/

Tapsan Tahtien avajaisten yhteydessä luovutetaan Iskelmä-Finlandian ohella myös Nokia-mitali. Nokian kaupunginhallitus myöntää mitalin tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta Nokian hyväksi. Mitalilla on palkittu vuodesta 1967 alkaen yhteensä 59 eri tahoa, joiden joukossa on muun muassa yhteiskunnallisia vaikuttajia, kulttuurin ja taiteen ammattilaisia, yrityksiä ja yhteisöjä.

Liput: 11-38e/kpl

Jaa


Yhteistyössä mm.