Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 14.05.2021

TEEMU LAHTINEN TANSSITAIVAAN TÄHTI ON SYTTYNYT! – Debyyttisingle – ”Kuutamotanssi”

Teemu Lahtinen on 34-vuotias iloisesti hymyilevä ensihoitaja Nokialta. Musiikki on kuulunut hänen elämäänsä jo yli 20 vuoden ajan monissa eri muodoissa; haitarinsoittoa,  kilpatanssia, dj- ja karaokejuontajan hommia ja ennen kaikkea laulua.

Laulukilpailuja Teemu ei ole koskaan kokenut omakseen eikä meriittejä sen kummemmin ole, mutta  keikkailu on tuttua monenlaisilla kokoonpanoilla.   Iskelmämusiikin parissa varttuneen laulajalupauksen suuntaus on ollut selvä; sekä uudempi että vanhempi  iskelmä- ja tanssimusiikki kuuluvat ohjelmistoon hänen esiintyessään.

Tänä syksynä Teemu on myös vieraillut levytysstudiossa, josta tuomisina on uunituore debyyttisingle  “Kuutamotanssi”.
”Mahdollisuus yhteistyöhön tuottaja Jari Puhakan kanssa toteutti pitkäaikaisen haaveeni omasta levystä ja  nosti ns. kissan pöydälle,
eikä minun tarvinnut juurikaan miettiä kun tilaisuus levytykseen tuli”, kertoo Teemu  innoissaan.

Laulun tekijätiimissä on iskelmän ammattilaisten nimiä; sävellys ja sanoitus on Keijo Laitisen käsialaa, sovituspuolesta vastaa Jari Puhakka.

Levyyn on satsattu niin taiteellisesti kuin taloudellisestikin ja loistavilla  studiomuusikoilla toteutettu äänite  soi laadukkaasti.
Tuottajana ja julkaisijana Musiikkituotanto Jari Puhakka Oy.

Teemun mieluisiin harrastuksiin kuuluu veneily perheen kanssa Näsijärven kauniissa maisemissa, kuntosalilla  käynti ja sulkapallo.
”Nyt koen olevani valmis laulajana heittäytymään täysillä alalle mukaan, sillä uskon pystyväni tarjoamaan kuulijoille iloa ja hyvää oloa laulujeni kautta. Tämä Kuutamotanssi tuo mieleen ensirakkauden kuuman huuman,  jota vielä aikuisenakin voi muistella!”, Teemu toteaa pilke silmäkulmassa.

Jaa


Yhteistyössä mm.