Fanituote-shop
Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 15.09.2017

uusi Spandex-single ”Kyllä sussa silmät viihtyy”

Spandex jatkaa koukuttavien sekä positiivista energiaa pursuavien tanssihittien julkaisuja. Viime viikolla julkaistu uutuus on nimeltään Kyllä sussa silmät viihtyy. Spandexin voimahahmo sekä tuottaja Kapteeni on pienen hiljaiselon aikana työstänyt useita eri projekteja studiossa ja vihdoin fanien iloksi luovuuden tehtaasta on saatu ulos myös odotettu uusi biisi.
Mainittavana seikkana se, että Spandexin ensimmäinen single Pelkkää bailandoo nousi reilu 3 vuotta julkaisun jälkeen muutama viikko sitten Spotify Viral top 50 -listan sijalle 30. Lyhyellä aikaa Pelkkää bailandoo on saanut lähes 40 000 lisästriimiä. Samoin radiosoittoraportteja kantautuu Las Vegasista asti.
Reilun 4 vuoden aikana Spandexin fanikunta on hiljalleen kasvanut ja aiempia julkaisuja on striimattu sekä katsottu mm. Youtubesta, että musapalveluista yhteensä jo lähes 2 miljoonaa kertaa!!! Spandexin matkaa singlejulkaisujen osalta ovat siivittäneet mm. Pelkkää bailandoo, Backhand, Forehand, Boom, Boom, Boom, Syyllinen, Ei oo huolenhäivää, Mikä Fiilis ja Kyyneleet. Koko paketin päälle vielä erilaiset esiintymiset isoilla festareilla ja klubeilla kautta maan.

Matka jatkuu, vuoden 2017 aikana odotettavissa jälleen uusia tarttuvia tanssibiittejä ja energisiä keikkoja


Yhteistyössä mm.