Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 31.05.2019

Uutta musiikkia odotetulta Samuel Daayatalta!

Tuore musiikkilupaus Samuel Daayata julkaisi 8.2. odotetun toisen singlensä. Kappale kantaa nimeä Never Leave You Behind ja Samuel itse kuvailee kappalettaan seuraavasti

”Tämä biisi tuo iloista fiilistä talveen ja pimeään aikaan. Toivon, että se saa ihmiset tanssimaan.”

Samuel aloitti kitaransoiton ja laulamisen vasta pari vuotta sitten musiikinopettajan rohkaisemana. Nyt taskussa on jo voitto YleX:n ja Isac Elliotin biisikilpailusta, ensimmäinen julkaistu single Throw Popcorn, jolla feattaa Isac Elliot, sekä paikka Bändien kehityskaari projektissa Amorphiksen Tomi Joutsenen mentoroitavana, joka luotsasi Samuelin voittoon.

Samuelin pehmeä soundi on kerännyt jo vankan fanikunnan, joka kasvaa jatkuvasti.

Jaa


Yhteistyössä mm.