Suomalaisen musiikin, tanssin ja teatterin erikoislehti | Seuraava lehti ilmestyy 29.10.2021

Wiitala ja Olonkorjuu – Ikuinen Rakkaus / Tuurijuoppo (acoustic) tuplasingle on julkaistu

Ikuinen Rakkaus / Tuurijuoppo (acoustic) on Olonkorjuun ensimmäinen virallinen julkaisu, Wiitalalla niitä on jo useampia. Kappaleet ovat uudelleen akustisiksi sovitettuna ja tyylilajikin on vaihtunut hieman kappaleiden alkuperäisistä versioista, jotka Wiitala julkaisi aiemmin tänä vuonna yhdessä Kojoottien kanssa. Rumpujen sijasta sinkulla soi lootarummut ja sähkökitaran sijasta akustinen kitara. Basso kappaleisiin soitettin, mutta koskettimet jätettiin näistä versioista pois kokonaan. Tuurijuopossa on mukana myös saksofoni.

Wiitala eli Petri ”Pete” Viitala on kuopiolainen laulaja/lauluntekijä, joka esiintyy usean erilaisen kokoonpanon solistina. Musiikkia hän on harrastanut koko ikänsä, mutta on vasta viime aikoina alkanut sitä julkaisemaan.

Olonkorjuu on akustinen trio, jonka solisti Wiitala myös on. Bändi on ollut kasassa muutaman vuoden, mutta miehet ovat soittaneet yhdessä jo useamman vuoden eri kokoonpanoissa. Lootarumpuja soittaa Marko Räsänen ja akustista kitaraa Petri Kettunen.

Singlen kappaleet suoratoistopalveluissa:

YOUTUBE:

Ikuinen Rakkaus

https://youtu.be/hz6PCHxtxFI

Tuurijuoppo

https://youtu.be/7BgUMn7C9qQ

Jaa


Yhteistyössä mm.