Tuulipuvut päälle, sillä artisti TUULI aloitti uuden kautensa 13.1. kappaleella WINDY SEASON feat. Costi!

TUULI on solminut levytyssopimuksen Jare Tiihosen omistaman Liiga Musicin kanssa.

Kuuntele WINDY SEASON ft. Costi tästä. TUULI aloittaa uuden luvun artistiurallaan 13.1. voimaannuttavalla biisillä WINDY SEASON feat. Costi. Artisti on vihjaillut pitkään tulevasta musiikista sosiaalisessa mediassa ja nyt on vihdoin tullut se hetki, kun saadaan kuulla uudenlaista TUULIA. Biisissä feattaa kovassa nousussa oleva Tamperelainen rap-artisti Costi, joka antaa osviittaa TUULIN musiikin monipuolistumisesta rap-vivahteisiin. Träkin on tuottanut OP beats ja miksannut Danitello- nimellä Daniel Okas. Musiikinteko on pysynyt julkaisutauon aikana aktiivisena, sillä artisti aloitti syksyllä 2021 yhteistyön Jare Tiihosen omistaman Liiga Musicin kanssa, jonka seurauksena allekirjoitettiin levytyssopimus.

Artisti itse kertoo fiiliksistään julkaisujen pariin palaamisesta ja tulevan biisin tunnelmasta näin: ”WINDY SEASON aloittaa nimensä mukaisesti mun uuden kauden pitkän tauon jälkeen. Halusin tulla energialla sisään ja markkeerata itsevarmuutta heti ekassa biisissä. WINDY SEASON on voimaannuttava ja asenteellinen bängeri! On ihana fiilis päästä julkaisemaan pitkästä aikaa omaa musaa, joka tuntuu, kuulostaa ja näyttää multa. Viimeinen vuosi on ollu musiikin saralla tosi opettavainen ja en vois olla tyytyväisempi siihen mitä tuleman pitää.”

Artistin ihka ensimmäiset julkaisut vuodelta 2012 ovat heränneet uudelleen eloon useampaan otteeseen TikTokissa ja Salaisuudet-biisistä tehty drill-versiointi oli kuin etiäinen suunnasta johon TUULI nyt kulkee. TUULI on valmistellut uutta kauttaan tuotteliaasti ja tulevan albumikokonaisuuden visiota on teroitettu pitkään. WINDY SEASON -kappaleen itsevarmuutta kuullaan myös tulevissa julkaisuissa, joita on tarkoitus laittaa ulos pitkin tulevaa vuotta.

TUULI somessa:
Instagram: tuuli
TikTok: tuulitiktok