Pariisin Kevät valmistautuu uuden albumin julkaisuun

Kuuntele Me ei olla ystävii enää (Fullsteam Records) täältä

Pariisin Kevät palasi yli neljän vuoden mittaiseksi venyneeltä levytystauoltaan marraskuussa 2023, kun yhtyeen kahdeksannen studioalbumin ensimmäinen single Haaveet, haaveet julkaistiin. Sitä seurasi helmikuussa ilmestynyt kakkossingle Fantasiaa ja eilen oli levyn kolmannen, ja samalla viimeisen singlelohkaisun Me ei olla ystävii enää vuoro.

Pariisin Kevään uusi albumi Sun yö on pian täällä julkaistaan perjantaina 24. toukokuuta.

Levyn (cd & lp) ennakkomyynti aloitettiin tänään täällä!

Meidän sanoituksissa on usein jätetty tulkinnalle hyvin tilaa. Ja musta se on hyvä, se on meidän tyyli, meidän maailma, kerroksia. Mutta tässä biisissä ei oo mitään, mikä jäisi epäselväksi. Ei tarvii tulkita mitään. Tietyissä tilanteissa sellanenkin on hyvä. Mennään asiaan, sanotaan suoraan mitä on sanottavana ja liikutaan eteenpäin”, Pariisin Kevään nokkamies Arto Tuunela kertoo uudesta sinkusta.

Pariisin Kevät palasi myös keikkalavoille eilen Tavastialta startanneen neljän keikan ja kolmen kaupungin minikiertueen myötä. Tänään toisella Tavastian keikalla jatkuva kiertue ulottuu myös Turkuun (Utopia) ja Tampereelle (Olympia). Kaikki kiertueen keikat on ennakkoon loppuunmyyty.

Kesällä yhtye nähdään mm. Kesärauhassa, Sidewaysissa, Provinssissa, Bättre Folkissa, Ilosaarirockissa, Qstockissa ja Allas Sea Pool -keikalla. Yhtyeen festarikesä huipentuu Helsingin Juhlaviikkojen Huvilateltan keikkaan 30.8.2024.

 

Pariisin Kevät Live 2024

04.04.2024 — Helsinki | Tavastia (Loppuunmyyty)
05.04.2024 — Helsinki | Tavastia (Loppuunmyyty)
12.04.2024 — Turku | Utopia (Loppuunmyyty)
13.04.2024 — Tampere | Olympia (Loppuunmyyty)
06.06.2024 — Tampere | Kaisla
07.06.2024 — Turku | Kesärauha
15.06.2024 — Helsinki | Sideways
28.06.2024 — Seinäjoki | Provinssi
06.07.2024 — Turku | Ruisrock
12.07.2024 — Hailuoto | Bättre Folk
14.07.2024 — Joensuu | Ilosaarirock
20.07.2024 — Helsinki | Allas Sea Pool
27.07.2024 — Oulu | Qstock
02.08.2024 — Heinola | Multamäkifest
09.08.2024 — Kurikka | Aukusti
30.08.2024 — Helsinki | Huvila

 

Pariisin Kevät - Sun yö on pian täällä (Fullsteam Records, cd & lp)
Julkaisu 24.5.2024

1. Sun yö on pian täällä
2. Varo mitä toivot
3. Haaveet, haaveet
4. Me ei olla ystävii enää
5. Puhu mulle
6. Aavikkoo
7. Pidä must aina kiinni lujaa
8. Fantasiaa
9. Meil on välii
10. Joutsenet

 

Pariisin Kevät somessa:
Instagram
Facebook
TikTok