Tulokasyhtye PILVET PILVET julkaisee uutta musiikkia

Hurmaava pop-yhtye pilvet pilvet on julkaissut neljännen singlensä tarkoitus.

Kappaleen sanoitus ja sävellys ovat tuttuun tapaan solisti Kosti Koskisen käsialaa ja sovitus syntyi treenikämpällä yhdessä soittaessa. Tuotannosta vastaa ruotsalainen Kim Wennerstöm. Yhtye kommentoi uutta julkaisua seuraavasti:

Meidän uusi sinkku tarkoitus kertoo kohtalosta ja siitä, että on tarkoitettu toiselle. Haluttiin yhdistää kappaleeseen alkukevään riemua ja samanaikaista kaihoisuutta uuden edessä. Meistä on ihanaa julkaista uutta musiikkia ja toivotaan, että se löytää tiensä ihmisten kevätbileiden soittolistoille!”

Johanna Kustannukselle kiinnitetyn pilvet pilvet -yhtyeen muodostavat Kosti Koskinen (laulu), Touko Koivusaari (laulu, kitara), Onni Lehtinen (laulu, basso), Milan Marttiini (laulu, koskettimet) ja Kalle Karimo (laulu, rummut). Bändi sai alkunsa Kostin, Toukon ja Onnin päädyttyä samalle luokalle yläasteella. Kolmikkoa yhdisti rakkaus musiikkia kohtaan ja muun muassa U2, Coldplay ja The 1975 -yhtyeiden innoittamana he päättivät perustaa oman bändin kesällä 2019. Lukiossa mukaan tuli Milan ja lopulliseen muotoonsa kokoonpano vakiintui vuonna 2022, kun nykyinen rumpali Kalle astui mukaan kuvioihin. Viime vuonna yhtye nähtiin muun muassa loppuunmyydyn Semifinalin lavalla ja aktiivinen keikkailu tulee jatkumaan myös tänä vuonna.

 

pilvet pilvet somessa:
TikTok / Instagram